tadam tada da dam..

Vielä kuvia loppuviikolta ja meidän kotipäivistämme.
Keksimme N:n kanssa kasvomaalit ja meillä oli kovin lystiä! Vihreät posket olivat yllättävän kivat, tuskin otan aivan joka päiväiseen meikkirituaaliini,mutta kuitenkin vaihtelu voisi joskus virkistää. Minulle tulee nimittäin hyvi herkästi oikein punaiset nukke posket. Toisinaan pidän ominaisuutta ihan kivana toisinaan taas suorastaan nolon.. siinähän helotat kuin minäkin tomaatti... höm!

Valon määrä on lisääntynyt himppu kerrallaan, mutta kaunista kuvaus valoa on oikeastaan vain hyvin lyhyen aikaa per päivä. Aamuisin, ja aamupäivisin ehkä hyvässä lykyssä vielä iltapäivälläkin. Odotan kevättä ja aurinkoa, valoa ja noh tiedättehän sitä kutkutusta mahan pohjalla..!

Huomenna palataan taas arkeen ja viettämään ne pienetkin valoisat hetket ompelu luokassa loisteputkien ympäröimänä, huokaus! Mutta tarkoitus olisi olla suorastaan ihmeellisen tehokas ja toimelias! jopa aikaan saava. Pitäkää peukkui :-)

Tämä päivä on ollut yllätyksiä täynnä... lähinnä surulliseksi tekeviä!
Elämä on todellakin niin kovin hauras, jokainen päivä on suuri ihana lahja! Se vain meinaa unohtua niin kovin helposti....

Nukuin kovin levottomasti lasten yskiessä, mutta heräsin silti ihmeellisen onnellisena! Aamu ei ole niitä kauneinpia, kotini ei ole siisteimmillään. Hiukset kammottavasti pystyssä, mutta silti sydän pakahtuu onnesta!
Yritetään muistaa uskaltaa olla onnellisia!
kaikesta huolimatta...

Tänään sattui tämä kaunis kaunis kappale eteeni Youtubessa.
Olen aivan lumoutunut...
Kappaleen nimi on suomennettuna jotakuinkin Minne menet..

sairaslomalla

Neiti N on ollut muutaman päivän flunssassa, eilen ja tänään olemme olleet kahdestaan kotona ja hiippailleet ympäriinsä.
A puolestaan lähti iloisella mielellä päiväkotiin. (lapset ovat olleet tämän viikon sijaishoidossa päiväkodissa, kun oma perhepäivähoitajamme on sairaslomalla) On suloista kuinka lapset niin innostuivat päiväkodissa olosta. Sitä ei kuitenkaan tiedä milloin saamme vakipaikat.
Täällä päin ovat niin kovin täynnä. Ja ainainen ongelma on se kun minulla on kaksi ja samanikäistä, paikkoja vapautuu samaanaikaan niin harvoin. HUh!

Innostuimme N.n kanssa hassuttelemaan kameran kanssa....
Paistoimme suuren suuren pannukakun....
kävimme kuumassa kylvyssä...
ja kantoliinailimme halki keskustan...

Pikkureppanalla kuume sahaa ylös alas ja yskä riipii äidin sydäntä. Vielä kun kipeä lapsi malttaisi olla rauhallisesti ja levätä, aika epätodennäköistä sanoisin. Kävelimme kaupungilla, ja N nukahti hetkessä kantoliinaan ja siinä sitten tuhisi. Vauva-aika tuli niin mieleen, silloin kävin paljon tuollaisilla kävelyillä... oi niitä aikoja!
Oi minun pieniä vauvoja jotka ovat kesällä jo 4v....





Pikku kultani innostui kuvaamisesta siinä määrin että kaappasi kamerani ja otti pitkän sarjan kuvia, tässä niistä muutamia.
Lapsen innostun on ainutlaatuisen suloista ja tarttuvaa.
Minusta kuvissa oli hauskoja juttuja, sellaisia joita en itse osaisi kuvata tai ajatellaakkaan. Sitä on niin kaavoihin kangistunut.

omakuva

movies

http://fi.wikipedia.org/wiki/P.S._Rakastan_sinua_(elokuva)

Katsoin tänään tämän elokuvan, ja itkeä vollotin.
Olen aika herkkä itkuinen henkilö, toisinaan itken hyvinkin onnettoman pienistä asioista.
Itken ilosta, onnesta, väsymyksestä, sympatiasta, empatiasta, ja tietysti surusta.
Katsoin tämän elokuvan koska äitini niin lämpimästi sitä suositteli, ja minulla oli aikaa. Ja ehkä juuri sellainen olotila jota tämän kaltainen elokuva vaatii.

Pidin kovasti elokuvasta, tämä kolahti romanttiseen sieluuni kovasti.
Käykää kurkkaamassa jos sattuu eteen.
Suosittelen, vaikka tämä onkin ns. kevyt hömppä eli romanttinen komedia.

Toivoisin tällä alkavalla viikolla ehtiväni elokuviin katsomaan Once elokuvan. Nyt se pyörisi lyhyen hetken täällä tuppukylässäkin... odotan innolla elokuvan kovasti kehuttua musiikkia.

Siitä on todella taas hypähtänyt monta monta päivää kun viimeksi tänne kirjoitin saati ehdin edes asiaa ajatella minuuttia pidempää.
En oikein osaa sanoa mistä päästä sitä aloittaisi.
Olisi niin paljon helpompaa kertoa teille kaikkea jutellen, selittäen innostuneesti käsien huiskiessa vaihdikkaasti tahtia.
Tämä kirjoittaminen kun tuntuu joskus niin vaikealta.

Innostuin valtavasti taas koulu jutuista. Tuntuu että kaikki innostaa tätä nykyä jokin kummallinen blokki katosi joulun ja uuden vuoden myötä. Toivon että tämä tila on tullut jäädäkseen. Tästä ihan nauttii.

Aloitin uuden harrastuksen ja lämmittelin vanhaa.
Päätin mennä Brasilian ju-jutsun peruskurssille ja siitä sitten mahdolisesti jatkaa harrastusta. Ensimmäiset harjoitukset ovat ohi, olen aivan mustelmilla ja lihakset jumissa mutta hyvin hyvi onnellinen ja iloinen! Tämä on pitkästä aikaa todella minun juttuni! Kyllästyin tanssipiireissä siihen naisten suosimaan seläntakana puhumiseen, ainaiseen valittamiseena ja yleiseen kanailuun. Nautin siis täysin siemauksin olostani hyvin hyvin miehisessä maailmassa, kaapin kokoisten korstojen keskellä :-)
Vanhana harrastuksena kävin ensimmäistä kertaa 10 vuoteen baletti tunnilla. Tykkäsin kyllä mutta jotenkin tuli hyvin kömpelö ja norsumainen olo. Ei yhtään sellainen kuin 15 vuotiaana! Huh ikä ei tule yksin...

Voin hieman paljastaa että innostuin kaavailemaan itselleni lävistystäkin...täällä siis todella puhaltelevat muutoksien tuulet. Mutta katsotaan nyt ---

tuulet puhaltaa

.Ratiriti ralla, tuli talvihalla, kuuraparta tuiskutukka, lumiviitta, harmaa sukka. Ratiriti ralla semmoinen on halla.

Kylmät viimat ovat puhkuneet ja puhallelleet tänään.
Kaipaisin hieman myös toisenlaisia tuulia. Uusia jännittäviä tuulia, muutoksen tuulia!
Jotain jotain tässä nyt kovasti haikaillaan.

Koulumme sijaitsee ns. maalla eli noin 30min bussi matkan päässä Lahdesta. Ihmmeellisesti siellä eletään erilaisessa ilmanalassa, poikkeuksetta.
Tänäänkin saimme nauttia kauniista unenomaisesta lumisateesta.
Oli hurmaava näky kun maisema peittyi nopeasti enemmän ja enemmän valkoiseen.
Ja suuret hiutaleet leijailivat ja täyttivät ilman.
Lahdessa sen sijaan on tuullut, kovasti. P
akkasta ei niinkään ole.
Mutta silti väittäisin että on kylmä.

En valita, kun tavallaan tykkäänkin tästä.
On hauska tulla sisään ja huomta nenänsä punoittavan ja poskien muuttuneen oikein nukenposkiksi. On myös hauska seurailla ihmisiä ulkoilmassa, kaikkien nentä punoittavat ;-) Hurjaa sen sijaan on nähdä ihmisiä kylmällä säällä ilman huppua/ pipoa/hattua täysin paljain päin.! useimmiten nuoret nuorehkot naisihmiset harrastavat tätä hupsua tapaa... kummastelen!
Minulla kun korvat jäätyvät hyvin herkästi.

Löysin muuten pari viikkoa sitten talvitöppöseni kesäteloilta. Viimein on viimaa jossa näitä tossuja pitää. Ovat nimittäin todella lämpimät, sillä sisävuorit ovat lämmintä paksua karvakangasta! Ei palele ei!
ratiriti ralla luistelemaankin voisi mennä...

koulua

koulua koulua
siitä se arki tuntuu taas täyttyvän

olen ollut aika innoissani taas kaikesta! tosin alkuun pääseminen ja aloittaminen tuntuu vaikeammalta kuin koskaan. miten se onkaan niin?!
ehkä kaikki tarvitsee oman aikansa....
olihan loma ihmeellisen pitkä ja tapahtumarikas.

tulevien viikkojen työtunteja tulevat täyttämään kaulukset, napit, rannekkeet, halkioharjoitukset sekä se jo hieman toivottomalta tuntuva paitakankaan metsästys! pistäkää siis sormet ristiin
että löytäisin hyvän ja sopivan kankaan , niin ja ajoissa!

nyt aamupuurolle ja pakkaamaan koululaukkua ja sitten vain bussille.
kuin pieni koululainen konsanaan.....

maalaan maisemaa

Rehellisesti tunnustan jo kaipaavani arkea. Lomalla on aina kivaa ei siinä mitään. Tuntuu kuitenkin että päivien kulku jo katoaa...
Arki ja säännöllisyys, tehokkuus kaikki se sitä kaipaan. Ja tavallaan kaipaan niitä pieniä asioita, jotka jonkin ajan jälkeen ovat juuri niitä jotka alkavat ärsyttää ja väsyttää. Voi pientä ihmistä kun ei se osaa olla tyytyväinen mihinkään.

Kuvakulmani ovat ilmeisesti kovasti kallistuneet tarkastelemaan taivaita...
Eteen on kai vain sattunut monta kiehtovaa maisemaa.
Toivoisin osaavani kuvata luontevasti ihmisiä. Olen vain huomannut arastelevani jopa pelkääväni ihmisten kuvaamista, etenkin ihmisjoukkoja yleisillä paikoilla. En tuttuja niinkään. Jokin vain tekee siitä niin kovin vaikeaa.
Pitäisikö hankkia isompi isoiiiso kamera jonka taakse piiloutua kuvaamaan. Helpottaisiko?..

Jospa heitän itselleni haasteen napata vähintään kahdesta ihmisestä kasvokuvan seuraavaan kirjoitukseeni.
Nyt jo kohoaa kylmähiki... huh! toisaalta voitte kuvitella tämä on jännittävää, innostavaa! Jos heittäisit itsellesi haasteen mikä se olisi? mihin liittyisi?

aamu &ilta

Useana aamuna olen herännyt ihastelemaan ihmeellisen kaunista valoa! Aamut ovat olleet ihania. Taivas punaisen ja herkän lilan sävyissä, pieniä pilven hötöjä ja kylmän ilman kuulautta.

Vastaavasti myös useana iltana olen pysähtynyt katsomaan purppuraisena hehkuvaa taivasta ja kummallista kapeaa kuuta. Kaupungin valoissakin omaa taikaansa. Neon kylttien ystävä en ole ollenkaan, mutta olen heikkona noihin langoista keikkuviin vanhan ajan valoihin. Sekä erääseen lyhtypylvääseen.

uusi vuosi

Lapset ovat niin energiaa täynnä, ihanan peuhaavaisia. Pitäisi enemmän vain heittäytyä mukaan ja murehtia sotkuja sun muita vasta myöhemmin mieluusti ei ollenkaan.
Murhetimisesta(itseasiassa) olisi hyvä oppia päästämään irti.
Ottaa repäistä ja heittää pois.
Ei se mitään kuitenkaan auta, vie vain yö unet, tekee ahdistuneeksi ja levottomaksi.

Nukkuminen taasen on asia jota minun ei aiemmin ole tarvinut edes miettiä. Itsestään selvyys ja ihanuus. Nykyisin vähän niin kuin välttämätön paha. On nukuttava koska on nukuttava. Onneksi aamuisin on pääsääntöisesti ihana herätä ja avata uusi päivä, uudet kujeet jne. ja uusi vuosi!


Uuden alun kunniaksi sormiin saivat jäädä uuden vuoden nättipäivien kunniaksi hipaistut kimallukset. Uutta alkua symbolisoikoon myös uusi tukka!

Korpin musta.

Ja jos olitte sitä mieltä että hiukseni ovat luonnostaan sen väriset, korjaus!
Luonnostaan olen tumman ruskea hiuksinen. Äidilläni on mustat hiukset.
Tässä tukassa on ihan velho olo! Sellainen kohtalokas ja mystinen. Kiikuttelen ja kaakuttelen vielä siinä välillä tykkänkö vaiko enkö. Tämän kanssa kuitenkin nyt mennään.