Olen väsynyt. Viikonloppu kahden riiviön kanssa vei mehut.
Pääsiäinen tekee tuloaan minun väsymyksestäni huolimatta. Olin niin sunnitellut tytöille virpomis asuja. En vielä kerro mitä, koska edelleen elättelen haaveita siitä että ehtisin ne ompelemaan.Kankaitakaan ei kuitenkaan vielä ole vain pieni vision häiväys päässäni.Tänä vuonna pääsiäinen kuitenkin on aikaisessa, vika ei siis ole minun olisin normaali pääsiäiseen nähden ihan aikataulussa.
Jotain sentään, meille kotiin ilmestyi pääsiäispuu. Siihen ovat Hepsunkepsut pääsiäis tiput lennähtäneet laulelemaan. Laitoin ohran siemenia multaan ja toivon ettei lopputulos ole kamala pehko heinää, vaan jotain sisustuksellista ja kaunista.

Ei tipuja vaan ennemmin paratiisi lintuja. Ehkä minun silmääni miellyttävämpää kuin kirkkaan keltaiset ja räikyvät chenille tipuset.
Kaunis kangas, eikös? Ihastuin siihen niin että se piti ostaa. Ajattelin ompelevani itselleni takin vakosametista ja tästä siihen vuoren. On vielä suunnittelu asteella sopivaa mallia ei ole löytynyt.


Ulkoilu päivä, jolloin äidiltä jäätyivät varpaat..





Tervetuloa leipuri Hiivan ja leipuri Rusinan puotiin. Täältä herkullisia uuni lämpimiä pullia. Leivoksia vain kilteille!

Palvelu pelaa ja neiti hymyilee!

Uusi kirppis hattu lämmittää hyvin, ja hymyä irtoaa kun keinussa kovan vauhdin saa!

Tämän kuva sarjan piti olla lumen innoittama. Sellainen kaunis ja valkoinen. Miksi siitä kuitenkin tuli harmaa?
Ehkä tämä on niitä kevään viimeisiä lumi, harmaata ja hiukan likaista. Kuvasin tietämättäni sitä mitä halusin, tosin eri tavalla kuin olin ajatellut.

Minua viehättävät nuo valkoiset pitsit. Niin kevyttä ja siroa, myös tylli on jostain syystä tällä hetkellä ihanaa. Mitä niistä tekisi? Se selvinnee ajan kanssa. Olen iloinen siitä että nykyisellään minulla on mahdollisuus työ huoneeseen/ varastoon, joka on kodista irrallaan. Täällä kankaat ja materiaalit voivat ketään häiritsemättä odotella hyllyssä inspiraation iskua. Olen huomannut että väkisin en saa hyvää aikaan. On saatava sulatella aikansa mitä mistäkin tulee. Kai se on jokin prosessi.

Pohdintaa käsityön arvotuksesta

Erään harmaan ja sateisen päivän pelastus löytyi kirpputorilta.
Valkoinen käsinneulottu valtaisan pitkä (minulla hame mittaa) palmikko neulepaita 100% villaa Hintaa 10e. Tavallaan ihanaa, sillä yleensä noin hienot paidat ovat jo lankojenkin puolesta niin kalliitta ettei minulla ole niihin varaa. Toisaalta, tunsin syvää syyllisyyttä, kun sain paidan liian halvalla. Miten joku kehtaa!
Neulomisessa on tosi kovasti työtä!
Miksi törmään alituiseen siihen kuinka vähän käsityötä tunnutaan arvostavan?
Ehkä ihmettelen asiaa koska minulle on luonnollista ihastua nimenomaan uniikimpaan ja ehkä karskimpaan työn jälkeen. Teollisessa tuotannossakin on toki puolensa, mutta kuitenkin.

Juuri eilen juttelin aiheesta mieheni kanssa. Hänellä ottaa välillä koville, kun intoilen käsityöharrastuksestani. Kun olen innoissani jostain, pidän jostain, olen suorastaan rakastunut johonkin. Oletan että myös muut ovat aivan yhtä haltioissaan siitä. Sitten onkin tyrmästyttävää huomata, ettei muita todellakaan kiinnosta.
Olin eilen autokoulun 2 vaiheen teoria tunneilla. Sain osakseni ihmetteleviä ilmeitä, kun otin neuleet esiin. Minä puolestani ihmettelin, mihin muut olivat neuleensa jättäneet. Onko muka parempaa paikkaa neuloa kuin rauhallinen luokka huone?! Siis oletus oli että muutkin ovat kuokussa puikkoihin. Niin ja mainittakoon että nyt (vihdoin) minulla on ajokortti ainakin seuraaviksi 40vuodeksi. Ei sillä että niin välittäisin, sillä en yhtään pidä autolla ajamisesta/ autoilusta. Tämä oli kuitenkin sellainen koetin kivi, että olen tosi iloinen ja onnellinen että sain itsestäni irti käydä sen läpi.




Hym, hym. Ylhäällä kuvaa lasten neuleesta, jonka aion tällä kertaa tehdä loppuun. Olen jo purkanut saman mallin kahdesta eri langasta kolmeen kertaan. Tällä kertaa näyttää kuitenkin lupaavalta.
Tyttöjeni mekot. Tuhkimo ja kesäheinä. Pahoittelen ryppyisyyttä. Ovat juuri pesusta tulleet ja odottelevat silitystä.

Viimeaikoina on kovasti kasvanut kevät kaipuu. Mintun oksatkin kääntyvät valoon ja kurottavat kohti aurinkoa.
Ihmeellisiä kasveja.
Olen ihan koemielessä käännellyt purkkia päivän mittaan mutta aina varret kääntyvät sinnikäästi kohti valoa. Olisinpa minäkin noin päättäväinen ja sinnikäs. Pian pitäisi aloittaa pääsykokeisiin luku, mutta epäusko omiin mahdollisuuksiin kalvaa sisintä. Milloin tietää mikä on oma kutsumus ammattinsa? Minä en nimittäin vieläkään tiedä, ja se hieman jo häirisee minua. Ehkä haluaisin käsityö ammatin, ehkä toisaalta minussa olisi opettajan vikaa. Pienempänä minulla oli paljon selkeämmät visiot tulevaisuudesta, minusta piti tulla balleriina. Nyt olen siihen jo liian vanha, lisäksi turhan tuhti. Teininä haaveilin poliisin ammatista, mutta nykyisin ammattikunnan hohdokkuus on kaikonnut. Hoitajan ominaisuuksia minussa on, mutta niin rajallisesti ettei sekään ammatti oikein ota onnistuakseen. Mikä neuvoksi?



Valmis! Ihka ensimmäinen ohjeen mukaan toteutettu onnistunut neuleeni. Olen tästä tosin onnellinen.
En ollut aluksi aivan varma mallista, mutta loppujen lopuksi se sopii kivasti langan luonteeseen ja väriin. Nyt kun urakka on valmis olen kuitenkin kuin tyhjän päällä jälleen. Olenkin kuumeisesti yrittänyt miettiä mitä seuraavaksi. Kädet kaipaavat tekemistä!
Messuilta ostin pellavavilla lankaa 400g. Ajattelin liiviä, mutta nyt tuntuu ettei väreistä oikein saa nätisti sommiteltua mitään. Keltainen ja ruskea tuovat esim. raitoina liiaksi mieleen mehiläiset, eikö?!
Uusia inspiraation lähteitä odotellessa tein muutamia uusia koruja. Pari rintakorua ja aasialais vaikutteisen kaulakorun. Koru tuo mieleeni Vilijonkan blogin.

Helsinki, Helsingfors

Helsingissä on ihanaa käydä. Kiehtova kaupunki, miellyttävästi saavutettavissa junalla. Pidän juna matkustamisesta, tosi viimeaikoina olen onnistautunut löytämään juuri ne kaikkein ruuhkaisimmat junat, ne eivät miellytä.
Helsingillä on jotain ihmeellistä taikaa, waaaaau! Niin iso kaupunki. Miksihän näin, olenhan matkannut maailmalla todella suurissakin miiljoonien ihmisten kaupungissa? Jotain taikaa se on.
Mukavaa on etteivät etäisyydet ole kovin suuria, kävellen pääsee liikkumaan mukavasti nähdä erilaista arkkitehtuuria, pikku kauppoja ja kahviloita.
Parasta kuitenkin Helsingissä on kun tapaa ystäviä. Vietimme hurmaavan tyttöjen päivän messuilla, syömässä ja kaupungilla.

Kaikkiaan messuista en kuitenkaan ihan niin kovasti pitänyt kuin olin ajatellut. Olin väkisinkin hieman pettynyt. Ihmisiä oli la klo11 jo paljon. Kaikki tungeksivat ja tönivät. Liian ahtaat käytävätkö? Liian kiireisiä ihmisiä? Töykeyttä!
Minusta on tullut todella herkkä pahastumaan, pahoitan niin mieleni epäystävällisyydestä. Ei se ei ole hormonaalista jos niin ajattelitte. Luulempa että se vain on jotain millainen olen nykyisin. Monessa asiassa piin kova, toisinaan todella herkkä.

Messuilla oli yllättäen paljon lankoja kaupan. Väriä, muotoa ja materiaalia, variaatioita oli huimasti. Siitä plussaa. Olen ihastunut pellavaan, siksi pellavavillalankaa. Huumaavan ihana keltainen sävy hurmasi, valitettavasti sitä oli vain kaksi vyyhtiä jäljellä. En tiedä mitä näistä tulee, mutta jos materiaali on näinkin ihana ei silloin voi epäonnistua, eihän?

Löysin itseni myös Turkulais tyttöjen vaate putiikista! Hurmaavia, kauniita vaatteita. Pidin heidän tyylistään kovasti. Olenkin päättänyt matkata kevään tullen Turkuun mm. ostamaan huopaliivilleni kaveriksi hameen. Kuva liivistä on aika huono, pahoittelen. On yllättävän vaikeaa kuvata itseään näyttämättä toopelta. Malli on kietaistava ja solmitaan pitsivyöllä.

Olen ollut lomalla, olemme koko perhe lomalla.
Sillä kai puolustelisin tätä blogini hiljaisuutta. Minua harmittaa sillä monesti olen halunnut tänne kirjoittaa, laittaa kuvia jne mutta jotain on aina tullut tielle. En halua että blogini hidastuu tylsistymiseen asti.

Olemme uineet, syöneet aamiaisella mieheni paistamia räiskäleitä, juoneet milloin teeruusuja milloin ranskalaista kahvia. Kaikki arkinen tuntuu kaukaiselta, olemmehan lomalla. Unohdetaan siis hyvällä omalla tunnolla kaurapuurot ja pakolliset päivän työt.

Minun lomaani on myös kuulunut oma aika. Sitä olen jo kaipaillut, ja se on ollut niin makeaa! Kävin kaupungilla kaikessa rauhassa kävelin katuja, menin minne halusin kaikessa rauhassa. Ehdin lempikahvilaani pitkästä aikaa kirjoittelemaan kalenteriini muistoja! Kiersin kirpputoreja ja ostin pitsikangasta, ja kukka niittykangasta mekkoihin ja humpsutuksiin. Kävin tietysti myös lankakaupassa. Meneillään on projekti luontoinen täysin stressivapaa neule minulle. Tosin tällä kertaa ohjeiden mukaan. Lanka on yhtä suosikeistani, niin kaunista kerällä ja ehkä vieläkin kauniimpaa neulepintana. Väri tuo mieleeni kevään, hennon vihreän ja krookukset.

Huomenna lähden Helsinkiin Kädentaito messuille! Mielenkiinnolla odottelen mitä tuleman pitää! Messuilta löytyy myös tuttuja blogienmaailmasta.

Koruja ja kimallusta

Nämä kaksi korua ovat pellavalangasta ja helmistä virkattuja. Ihanan kevyitä käyttää. Tosin ylemmän kuvan helmistä tulee (ehkä liiankin voimakkaasti) mieleen herneet!?
Keskellä kuvaa rintakoru, huovasta.
Aika naturellia ja hivenen hippiä.





Kevyessä pysytään edelleen, angora kukkanen on rintakoru muut kaulakoruja. Perhoskorussa on myös heijastenauhaa, turvallisuus syistä!
Alimmassa kuvassa on kaksi erillistä kaulakorua.


Ihanan drAmaattista mustaa!




Tykkäsin kovasti näperrellä, ja korut ovat ihania. Minulla vain on jo niitä ihan riittämiin.Oli ihanan inspiroiva viikonloppu. Mietiskelin tekeväni koruja jatkossa myös myyntiin, siis ehkä!?
Kovasti hinkuan maanantaita jotta pääsisin materiaali ostoksille kaupunkiin.
Suunitelmissa on mennä seuraavaksi kankaan värjäys kurssille. Huokaus, ihanaa!

Olen kurssilla, palaan pian!

Olen viikonloppua korukurssilla. Blogin päivitys siis laahaa jäljessä. Kuvailen sitten taiteilujani huomenna. tai myöhemmin.

Kivaan on ollut. Kaikkea ei pieni ihmine voi keksiä itse, siksi onkin ihanaa että näitä kursseja on olemassa. Opin jo miten piilotan rautalanganpäät, ja kuinka vääntää korupiikkiä.
Välineurheiluksi on paljastunut korujen tekokin. Pihtejä ja pyöröpihtejä, leikkureita ja mitä erilaisimpia muita apuvempeleitä.
Olemme kurssilla anoppini kanssa. Hänestä on paljastunut aivan uusia puolia! Hauskaa *

Tämä positiivinen kokemus on innostanut jo haaveilemaan keramiikka kursseista, huovutuksesta ja sun muista käsillä tekemisen kursseista.