tiistai 14. lokakuuta 2008



Viikko ennen syyslomaa, ja olo on kovin malttamaton.
Lomalla olisi tarkoitus reissata Pietariin. Viime kerrasta onkin nimittäin jo vuosikymmen aikaa, olen tästä vähintään innoissani.

Syksy se saapuu ja ilta pimenee. Aamuisin kun lähdemme päivähoitopaikkaa kohti kävellen, voisi luulla olevan ilta, piemeaa ja hiljaista. Mietin aamukävelyllä puoliksi kauhuissani millainen talvi tänä vuonna mahdetaankaan saada?

Kotona hallitsematon kaaos senkun jatkaa voittokulkuaan.

Lapsilta leikkasin juuri toissa päivänä hiuksia. Lyheni hieman ja molemmille leikkasin otsatukan. Miten lapset niin muuttuivatkin, isoja tyttöjä... Itsellä on mennyt hetki totutellessa uuteen lookiin. Haaveilen omasta hiusten leikkuusta mutta piheys tuskin salliin sen suunnitelman toteuttamista. Minulla on vuosien mittaan ollut yksi ainoa todella postiviivinen kampaaja kokemus ja onnistunut kampaus. Se myöskin ehkä selittää jotain.

Olen jatkanut kauan uinuksissa ollutta kamppailulaji harrastustani. Jännittävää ja tuskallista on paluu tatamille ollut. Kuntoa ei juuri ole halua ja muistoja menneistä kilpailu ajoista sitäkin enemmän. Hiljaa hyvä tulee, joten kyllä tämä tästä. On ollut mukava päästellä vähän höyryjä.

Salsa kuume vaivaa edelleen! Mietin ja kiroan miksi täältä ei tanssijoita tahi opettajia löydy. Helsinki ja Tampere olen teille niin kade, teillä on kaikkea (!) tänne pikku kaupunkiin kans!!

näihin jorinoihin mukavaa viikon keskikohokohtaa , keskiviikkoa!

2 kommenttia:

violet kirjoitti...

Olen valtavan utelias tietämään mikä on juuri sinun lajisi? Judo? Karate?...
Yksi kaveri tanssii mm. salsaa ja kehuukin miten Tampereella asiat on hyvin sen suhteen!
Kovin kauniit kuvat sinulla taas!

Tiuku kirjoitti...

Violet:
Niin enpä tainnut mainitakkaan hojoilu lajiani. Ja itseasiassa moneen olen ehtinyt mutta pääsääntöisesti olen treenannut taidoa, japanilaista kamppailulajia joka on kehittynyt erästä karate suuntausta muokkaamalla ja uudistamalla (oma lajinsa kuitenkin)

Judoa olen myös treenannut hieman enemmän, tykkään kovasti. Ja hauskinta on että perhessäni kaikki treenaavat judoa. Äitini, kolme pikkuveljeäni ja kaksi pikku siskoani.
Aikidoa olen harrastanut noin 2v, mutta se oli minulle liian harmonista ja rauhallista, luulen kuitenkin että palaan sen pariin sitten kun olen sen verran raihnainen tai väsynyt ettei pysty/jaksa enää riehua.

Tampereella on tosiaan salsan puolesta todella hyvät meiningit. Harrastajia riittää (tanssittajia) salsa/lattari opetusta on paljon ja aktiivisesti järjestetään tapahtumia.Hyvät oltavat.