Viikko ennen syyslomaa, ja olo on kovin malttamaton.
Lomalla olisi tarkoitus reissata Pietariin. Viime kerrasta onkin nimittäin jo vuosikymmen aikaa, olen tästä vähintään innoissani.

Syksy se saapuu ja ilta pimenee. Aamuisin kun lähdemme päivähoitopaikkaa kohti kävellen, voisi luulla olevan ilta, piemeaa ja hiljaista. Mietin aamukävelyllä puoliksi kauhuissani millainen talvi tänä vuonna mahdetaankaan saada?

Kotona hallitsematon kaaos senkun jatkaa voittokulkuaan.

Lapsilta leikkasin juuri toissa päivänä hiuksia. Lyheni hieman ja molemmille leikkasin otsatukan. Miten lapset niin muuttuivatkin, isoja tyttöjä... Itsellä on mennyt hetki totutellessa uuteen lookiin. Haaveilen omasta hiusten leikkuusta mutta piheys tuskin salliin sen suunnitelman toteuttamista. Minulla on vuosien mittaan ollut yksi ainoa todella postiviivinen kampaaja kokemus ja onnistunut kampaus. Se myöskin ehkä selittää jotain.

Olen jatkanut kauan uinuksissa ollutta kamppailulaji harrastustani. Jännittävää ja tuskallista on paluu tatamille ollut. Kuntoa ei juuri ole halua ja muistoja menneistä kilpailu ajoista sitäkin enemmän. Hiljaa hyvä tulee, joten kyllä tämä tästä. On ollut mukava päästellä vähän höyryjä.

Salsa kuume vaivaa edelleen! Mietin ja kiroan miksi täältä ei tanssijoita tahi opettajia löydy. Helsinki ja Tampere olen teille niin kade, teillä on kaikkea (!) tänne pikku kaupunkiin kans!!

näihin jorinoihin mukavaa viikon keskikohokohtaa , keskiviikkoa!