maanantai 1. maaliskuuta 2010

kevät -talven tunnelmia


Olimme retkeilemässä tyttöjen kanssa. Ehkä viime viikolla..? En millään muista mutta lähi päivinä kuitenkin.
Ihanaa kun aurinkoa viimein tulvii oikein kunnolla! Tosin viime päivinä on tainnut olla niin leutoa, että on ollut täys pilvistä. Kuvistakin tulee jotenkin niin paljon kauniimpia kun valoa on ja valo on kaunista. Suosikkini on kuitenkin ehkä laskeutuva kesäilta tai syysaamut/ ja  illat kun valo tulee vienosti viistosta pehmeästi ja herkästi.

Nyt talvella oikein kovien pakkasten aikaan Heinola oli varsin satumaisen kaunis, paljon puita sokeri kuorrutuksessa, lumen peittämät laiturit ja järvi josta nousi salaperäistä usvaa. Ei tullut otettua kuvaa, jotenkin ehkä ajattelin etten saisi kaikkea sitä taikaa siirrettyä kuvaan. Näin jälkeenpäin hieman harmittaa olisi pitänyt yrittää. Ehkä näin kevään mittaan muutenkin innostun taas enemmän liikkumaan kamera hyppysissä! Siitä minä pitäisin tämä kuiva kausi saa jo riittää..

Nupulla on kuvissa minun virkkailemani myssy, tämän talven onnistunein käsityö projekti! Olen niin ylpeä itsestäni, ja iloinen että tuotekehittely tuottaa tulosta.. Onnistumisen ilo on ehkä yksi niistä syistä miksi pidän kättentöistä, se kun ahertaa ja ahertaa ja tuloksena on hyvä mieli, niin hatun saajalla kuin sen antajalla. Kuvissa myös eräs todella innostuneen oloinen ompelijatar, (heheheh) Juu kyllä pientä opinnäytetyö väsymystä, mutta tuskin mitään mikä ei olisi selätettävissä ( jos niin halutaan) Alin kuva on kuva takinprotosta. Valmistumassa on siis yksi takki, keskiosassa tikkauksia ja kirjontaa, (x2 kuulavanu) tietysti miehusta kangas sekä vuori. Takkiin on tulossa pitkähkö tai polvi pituinen helma ( mekkotakki siis) sekä huivikaulus, ehkä tasku. Mekko se onkin sitten hankalampi juttu, malli elää ihan omaa elämäänsä vieläkin. Ensin piti tulla sitä sitten tulikin idea että tää on parempi mutta kun.. niin sitten..
huokaus!
Nykyinen plan on yhdistää yksi olkaiminen  (yksi hihainen?) trikoosta hyvin valmistettu & tuettu yläosa  kevyeen suureen helmaan.

Ja taas puuron pariin, tänään ehkä perinteistä kaurapuuroa tai hieman eksoottisemmin riisipuuroa. Hmmmm..?

1 kommentti:

Liivia kirjoitti...

Tuo pörhömyssy on aivan ihana!

Nyt ei ole aurinkoa näkynyt, voisi nyt edes vähän lapsen loman kunniaksi. Itselläni loma vasta ensi viikolla.