Mietintöjä

Radiossa soi Barry White ihanalla kappaleella My every thing. Miehellä on ihana ääni, tekee hyvää! Lisää Barryä radioon!

Aamupäivän ompeluksena syntyi mekko. Kangas on itseasissa äidiltä saatu lakana.
Äiti ei varmaan yhtään tykkää kun leikkelen ja ompelen kaikki saamani tekstiilit.
(mm. verhot ovat usein tosi käyttökelpoisia ompeluksiin)

Nyt olemme tyttöni kanssa (tapaus joka edelleen suostuu äidin ompeluksiin ja mekkoiluihin!) kuin kaksi marjaa!
Malli on käytännössä sama vain aikuisen kokoon.
Ehkä vähän oudon näköinen, mutta yllättävän mukava päällä.

* * * * * * * * *
Meillä ei sängyssä ole patjoja. Aiemmin nukuimme avattavassa sohvasägyssä, veljeni muutti omaan kotiin ja annoin hänelle kellarista patjan. Nyt vasta tajusin sen olleen parisängystämme. Voih!
Nyt sitten nukutaan petarilla ja kirpparipeitoilla. Vielä harkitaan patjojen ostoa.
Ehkäpä tässä saa vähän ryhtiä ja selkärankaa? Ihmiset ovat monet todella huono ryhtisiä ja se vaikuttaa heti koko olemukseen. Pienenä tanssi balettia ja haaveilin siitä ihan ammattia. Noh, niin ei käynyt, mutta jos baletista on jotain hyvää ollut niin edelleen se vaikuttaa ryhtiin.



Kaunis on ihminen joka osaa kauniisti itseään kantaa. Onko näin? Mutta miten me sitten itseämme kannamme?

Itsevarmuus se kai kaunistaa. Toisaalta liika on siinäkin liikaa.

Olen löytänyt ratkaisun mikä auttaa minua, kopsuvat kengät. Kirppareilta haalitut vanhat kunnon nahka korkkarit ja keltaiset nahkasaappaat, ovat suosikkini. Näissä saappaissa tulee sopivasti hienohelmainen olo, varmasti näin näytänkin paremmalta.

muutos itsessä

Aika ja eletty elämä muuttavat ihmisiä. Viime aikoinan olen antautunut enemmänkin miettimään muutoksia minussa ja minuudessani.

Olen 23v. Ikäisteni seurassa tunnen itseni niin vanhaksi, suorastaan tiukkapipoiseksi. Ei ole enää vanhojen koulukavereiden kanssa paljoa juteltavaa. Useiden kanssa elämme niin eri maailmoissa. Ihmisinäkin olemme niin erilaisia.Minulla on oikeastaan aika vähän ystäviä...

Viimeaikoina olen havahtunut huomaamaan kuinka hyvin nykyisin viihdyn yksin.En ole vielä osannut päättää onko se hyvä vai ei. Aiemmin yksin olo oli minulle kuin kauhistus.

Olen ollut puhelias ja hauska, viihtynyt ihmisten kanssa ja innolla tutustunut uusiin tuttavuuksiin. Nykyisin olen tuntuu että herkemmin ihmisistä näkee jo kättelyssä ikävät piirteet ja herkemmin aistii sanomattomia viestejä. Mieheni usein sanookin etten muka pidä ihmisistä, mikä osin pitää paikkaansa. Valitettavasti valikoin aika tiukalla haarukalla kenestä todella pidän. Kyynisyys on niin inhottavaa, haluaisin olla enemmän hauska vähemmän inhottava.

Viimeaikoina olen usein huomannut olevani inhottava ja se kauhistuttaa! Stressi ja murheet sen tekevät, mutta eivät illeilyä oikeuta. Olen ollut viimeaikoina liian negatiivisella tuulella. Toivottavasti se ei jää päälle. En halua olla kitkerä ja katkeroitunut jo 23vuotiaana tai ikinä.

Jos jotain hyvääkin,
minusta on tullut rohkeampi. Olemaan oma itseni riippumatta muista ja muiden mielipiteistä. Minun ei tarvitse miellyttää ( paitsi omaa rakastani aina silloin tällöin)

Kaupungilla bongattu pikku hippibussi ja hilpeä takalasi.

Takki tarinaa

Ipanapapana ja Pipanapapana.

Eilisen päivän ompelin aamusta neljään tytöille uusia talvisempia takkeja. Ihan ok lopputulos. Mietin vain miksi taas tuli ostettua pinkkiä?! En edes tykkää väristä.
Fleece vain oli niin ihanan paksua ja pehmoista. Harvinaisen laadukasta, melkein kuin teddyä.

Takki on kääntömalli ja vuori on kaunista kukkakangasta, hillitympää kuin tuo kirkuva pinkki.
Malli on oma, a linjainen ja solmitaan ruseteilla. En tykkää vetoketjuista ja olen huono ompelemaan napin läpiä. Yleensä olen tehnyt hupulla kaikki takin, mutta nyt kokeilin pyöreää kaulus mallia.Sopii takin tyyliin ehkä paremmin kuin huppu.
Vielä olisi haaveissa tänään ommella hatut tytöille ja piirtää itselle hameen ja paidan kaavat. Luulempa tosin ettei onnistu, tytöt ovat kotosalla kipeinä.

purkki runoja rakkaudesta

Siivoilin työhuoneen hyllyjä. Esiin putkahti peltipurkki, sisällään runoja ja mietteitä.
Olin tyystin unohtanut näiden edelleen olevan tallessa. Jokus hajamielisyydestä on iloakin.

Rakkaus, ystävyys mietteet olivat häissämme noin 1,5v sitten kesällä vieraille mukaan otettavaksi tarkoitettuja. Miksihän niitä jäi näin paljon yli??

Aviomies on hän jonka sylissä et voi olla ihailematta makuasi miesten suhteen. -PatJerred-

Mitä tulisi elämästä jos meillä ei olisi rohkeutta yritää mitään -Vincent van Gogh-

On satua että morsiammetpunastuvat. Tosiasissa heidän kasvonsa hehkuvat voitonriemusta.-Roger Allen-

Kaksi karkkia lasketaan kai yhdeksi, jos ne ovat oikein tiukasti toisissaan kiinni. -Tove Jansson-

Intohimot ovat portteja sieluun -Baltasar gracian y Morales-

lapsen oikeuksien päivä

Olen miettinyt lasten oikeuksia, maailmalla ja pienemmässä ympyrässä meillä kotona. Tuntuu pahalta että maailmassa on niin paljon (liikaa) lapsia jotka joutuvat elämässään kärsimään niin paljon ja jo aivan pienestä.

Olen miettinyt kovasti sitä meidän perheen haamuvauvaa. Vauvaa jonka vielä haluaisimme. Ensimmäisten kohdalla en edes miettinyt asiaa. Nyt se pyörii mielessä päivittäin. Onko itsekästä haluta vielä kolmas, kun minulla on jo kaksi ihanaa lasta. Toisaalta tuntuu surulliselta, etteikö enää olisikaan pikkuista pakettia tuhisemassa sylissä.


Tytötkin ovat kasvaneet huimaa vauhtia, viime aikainen pituuskasvu karsi 90% trikoo housuista kirpputori kassiin. Osaavat jo leikkiä tosi hienosti, omaavat ihailtavan mielikuvituksen. Vessapaperirullan hylsystä riitti iloa koko päiväksi, se oli mukana milloin missäkin leikissä.
Kun itse saisi takaisin lapsen mielikuvituksen, innon ja ilon kaikesta uudesta.

En ole vielä päättänyt haluanko kirjoittaa blogiini lasten nimiä, joten kutustaan heitä neiti apilaksi ja neiti ruususeksi.
Neiti ruusunen on kovin naisellinen tapaus, rakastaa äidin korkokenkiä, mekkoja ja ajoittain pihistää kaulaansa puuhelmet.
Neiti apilalla on kausi. Hän ei mistään hinnasta haluaisi mekkoja, ei mitään mekkoa! Ihmeellistä! ja epäilemättä kummallista.
Olen antanut hänen itse valita housuista mitkä milloinkin miellyttävät. Koska hänellä on mielipideasiasta niin olen katsonut että sitä olisi kunnioitettava, en kertakaikkiaan osaa ajatella että pakottaisin tiettyihin vaatteisiin tai esim. syömään pakolla.



Ihastus kankaaseen

Sain inspiraation kirpputori löydös lakanasta. Aluksi ajattelin takkia, mutta kangas on jo kulunut liian ohueksi siihen, joten tuli mekko! Mikä on tietysti vähäsen pöhköä, jos toinen ei halua mekkoja pitää. En vain osaa tehdä hyviä housuja, ovat aina jääneet yritelmiksi. Mekot sen sijaan luonnistuu.



Vanha lakana ja yleelline satiininauha ovat sopivan hassu, mutta minusta aika toimiva yhditelmä. Entä mitä mieltä olette?

Tällä hetkellä

Innostuin ideoimaan rintakoruja ja muita hepeneitä! Tässä yksi tuotoksista.
Olen myös löytänyt itsestäni virkkaajan! Mallin mukaan virkkaus minulta ei suju, mutta epämääräisen luova on kuin minua varten.

Koru projekteihin kuuluu myös lukuisten puuhelmien kasaamis intohimo. Nättejä helmiä vain meinaa löytyä niin harvasta.
Puikoissa on edelleen lasten villapaita. Ensimmäinen etukappale. Raidoittaminen on niin aikaa vievää. Yleensä neulon joka paikassa, mutta useamman karkailevan kerän kanssa se on turhan hankalaa. Siksi neule on ollut hidas toteutettava.



Olen saanut haalittua lisää ihanaisia nappeja, joita olisi tarkoitus lisäillä neulomuksiin, ompeluihin ja askarteluun. Minä niin rakastan nappeja!



Loppuun vielä upea marssikuva .
Pitkä 70- luku kirjan kannesta (Veikko Koivusalo, Timo Kallinen)

liika itsekriittisyys

Mieheni luki eilen ensimmäistä kertaa blogiani.
Sain läksytykset siitä että olen( kuulemma) negatiivinen.
Pitänee paikkansa. Olenkin päättänyt ottaa löysemmin rantein tämän koko käsityö harrastuksen. Lopettaa ainaisen marmatuksen ja vähintää yrittää olla positiivisempi.

Koska positiivinen minäni haluaa Alpakka lankaa lapsen ( kutittamattomaan) villapaitaan. Lähden kaupunkiin ja lankakauppaan!