Ready or not

Sain eilen valmiiksi neiti Ruususeni villapaidan. Kuvassa taka-alalla. Olen ihan tyytyväinen, tosin värit paljastuivat työn edetessä hieman tummemmiksi, kuin olin suunnitellut. Lopputulos on hyvin vihreä. Tyttöseni näyttäisivät niin somilta noissa, mutteivat ainakaan eilen suostuneet niitä pukemaan. Jatkan suostuttelua.
Kismittäisi, jos paitoja ei kertaakaan tulisi käytettyä.

Vielä hiukan nostalgiaa*

Kuvassa minun pikku töppöseni. Sattumalta löytyivät äidin varastosta, kun olin villasukka varkaissa. Minusta ovat söpöt, nahkaa ja teddy neulosta sisävuorena. Ajattelin kokeilla kopiota, jahka löydän jostain materiaaleja.


Viimeisin ompelukseni vei vanhan vilttin.
Ja, lopputulos, aika vaalean sininen!? Konepesun jälkeen kangas ei onneksi enää kutita, joten tunika pääsee piakkoin käyttöönkin. Ihastuin isoihin taskuihin. Niihin mahtuu sopivasti pikkuinen neuletyö, tahi iso nippu nenäliinapalleroita.

Ready or not*

Lopettamisen vaikeus. Onko teidän vaikea luopua käsityön teosta ja hyväksyä sen olevan valmis? Minulla on toisinaan tämä nimenomainen vaikeus. Tekisi niin mieli vielä vähän lisätä jotain tai ehkä laittaa nappeja, virkata reunukseen,....
Kuitenkin makuni on yleensä suht simppeliin tyytyväinen. Usein kokeilen kaikki eri lisäily hurpustukset ja kuitenkin päädyn riisutumpaan versioon,miksi?
Neule töissä tätä ilmentyy harvemmin, mutta olenpa eräätkin lapaset niin koristanut, etten tiedä kehtaako niitä käyttää. Myös yllä olevat villapaidat ja tunika ovat olleet hurjien lisäily suunnitelmien alla, näin on kuitenkin parempi, eikös?

Olen myös aivan mahdoton nappien keräilijä, niitä on jo aika paljon. Kaikki sekalaisia ja ihania! Täytyisi tehdä jotain oikein nappista että niistä pääsisi vähän eroonkin ja samalla tuo koristelu tarve tyydyttyisi.
Ready!

Lasten vaatteet ja äidin aatteet

Tämä soma tyttöjen neuleasu löytyi 1971 vuoden Eeva neuleesta. Toteutettavien listalle, kaikkien muodenkin lehden yli 40 ihanaisen neuleohjeen kanssa.
Pidän etenkin värimaailmoista, keltaisista ja ruskeista. punaisista ja vihreistä!
Mallit ovat myös somia ja herttaisia.

Minua on jo pitkää vaivannut armoton vetovoima menneisiin vuosi kymmeniin.
Itse olen 80- luvun puolivälin lapsonen joten olen missannut kaikki nämä ihanuudet, olin niin pieni ettei 80-luvusta jäänyt juuri mitään muistiin, sääli. 70-luvulla eivät vanhempani olleet edes tavanneet.

Nykyään lasten vaateliikkeissä saa etsimällä etsiä mieleisiään vaatteita. Eniten ihmetyttää aivan pienten vauvojen vaateosaston vauva farkut, farkku mekot, pikku takit yms. Mitenhän mukavia ovat päällä, toisekseen varmasti hurjan rasittavia puettavia. Ihmetyttää!

Minusta lasten tulisi pukeutua kuin lapset, olla lapsia ei pikku aikuisia! Olenkin vakavasti harkinnut omavaraisuutta lastenvaatteiden suhteen. Ainoa ongelma ovat housut joita en vieläkään ole kunnollisina onnistunut tekemään.

Miksi nykyään lasten on kasvettava niin nopeasti? Kaiken kaikkiaan nykyaika suosii kiiretta tehokkuutta ja nopeutta.
Haluaisin lasteni voivan olla lapsia, leikkiä lasten leikkejä vailla murheita tai surua. Ilman kiirettä oppia nopeasti ja heti laskemaan ja lukemaan.
Kaikki aikanaan, minua nykyajan kilpajuoksu kaikessa ihnottaa. Lapsetkin ovat erilaisia ja kypsyvät asioihin eri aikaan, on kurjaa kun sitä ei voida hyväksyä.

Aina vain nuoremmat aloittavat tupakoinnin ja kapinoivat kaikesta, haluavat olla jo niin isoja ja aikuisia. Nauttisivat lapsuuden ja nuoruuden ajasta, joka on aikuisuuteen verrattuna niin kovin lyhyt.
Haluaisin tytöilleni sen lastenmaailman jossa mielikuvituksella on vielä siivet.
Ilman tupakoita ja ällöttäviä minihameita sun muita.

Väärässä vuosikymmenessä

Kuva 1949 Omin Käsin lehdestä

Kaunottaret poseeraavat vuoden 1952 Omin Käsin lenden sivuilla
Alempi leidi vuoden 1956 lehdestä
Kuvat ovat mielestäni kauniita ja muoti hurmaavaa.

Mutta mihin tämä kaikki katosi?
Ihana tunnelma, ja kaunis pukeutuminen.

Lisää aikaa ja harkitsevampaa mainontaa

Tänään sen sai kokea taas. Päivään tarvitaan lisää tunteja! Inhottavaa kun aika loppuu kesken. Tänäänkin olin suunnitellut tekeväni niin paljon, mutten sitten tehnyt. Tietysti nämä asiat voisi tehdä myös huomenna tai ylihuomenna, mutta sietämätön luonteeni hinkuu kaikkea heti. Toivomukseni jouluksi on lisää aikaa!

Pakko mainita sillä minua kiukuttaa eräät kodinkoneliikkeiden mm. tv:ssä pyörivät mainokset. Todella kiukuttaa.
Mainoksissa on kuvattu tonttuja, jotka surullisina toteavat että kaikkihan tietää ettei kukaan enää halua tonttujen tekemiä lahjoja (tulkitsisin käsin tehdyiksi lahjoiksi)
Sillä kyllähän kaikki tietää että *********** kauppa on joulu kauppa. Lopuksi räväytetään kuva valtaisasta Lsdc Cdsl LCD Tv:stä vain hintaan 999 e. Mitä miellekkyyttä on moisessa mainonnassa. Ja kuka kehtaa väittää etteivätkö ihmiset haluaisi käsintehtyjä lahjoja.
Surkeaa tämä joulun kaupallistaminen. YYYÖk!
Enää eivät super hienot kaupat minua kiinnosta (osin koska ei ole rahaa) osin koska kaipaan jotain muuta, aitoa ja alkuperäistä. Uudistettu ja hieno kauppakeskuskin jätti ihan kylmäksi ja sai aikaan oikeastaan vain ahdistusta.
Huomenna aionkin mennä hengähtämään vanhantavaran liikkeeseen ja uppoutua vanhan ajan unelmiin.

Mietintöjä

Radiossa soi Barry White ihanalla kappaleella My every thing. Miehellä on ihana ääni, tekee hyvää! Lisää Barryä radioon!

Aamupäivän ompeluksena syntyi mekko. Kangas on itseasissa äidiltä saatu lakana.
Äiti ei varmaan yhtään tykkää kun leikkelen ja ompelen kaikki saamani tekstiilit.
(mm. verhot ovat usein tosi käyttökelpoisia ompeluksiin)

Nyt olemme tyttöni kanssa (tapaus joka edelleen suostuu äidin ompeluksiin ja mekkoiluihin!) kuin kaksi marjaa!
Malli on käytännössä sama vain aikuisen kokoon.
Ehkä vähän oudon näköinen, mutta yllättävän mukava päällä.

* * * * * * * * *
Meillä ei sängyssä ole patjoja. Aiemmin nukuimme avattavassa sohvasägyssä, veljeni muutti omaan kotiin ja annoin hänelle kellarista patjan. Nyt vasta tajusin sen olleen parisängystämme. Voih!
Nyt sitten nukutaan petarilla ja kirpparipeitoilla. Vielä harkitaan patjojen ostoa.
Ehkäpä tässä saa vähän ryhtiä ja selkärankaa? Ihmiset ovat monet todella huono ryhtisiä ja se vaikuttaa heti koko olemukseen. Pienenä tanssi balettia ja haaveilin siitä ihan ammattia. Noh, niin ei käynyt, mutta jos baletista on jotain hyvää ollut niin edelleen se vaikuttaa ryhtiin.



Kaunis on ihminen joka osaa kauniisti itseään kantaa. Onko näin? Mutta miten me sitten itseämme kannamme?

Itsevarmuus se kai kaunistaa. Toisaalta liika on siinäkin liikaa.

Olen löytänyt ratkaisun mikä auttaa minua, kopsuvat kengät. Kirppareilta haalitut vanhat kunnon nahka korkkarit ja keltaiset nahkasaappaat, ovat suosikkini. Näissä saappaissa tulee sopivasti hienohelmainen olo, varmasti näin näytänkin paremmalta.

muutos itsessä

Aika ja eletty elämä muuttavat ihmisiä. Viime aikoinan olen antautunut enemmänkin miettimään muutoksia minussa ja minuudessani.

Olen 23v. Ikäisteni seurassa tunnen itseni niin vanhaksi, suorastaan tiukkapipoiseksi. Ei ole enää vanhojen koulukavereiden kanssa paljoa juteltavaa. Useiden kanssa elämme niin eri maailmoissa. Ihmisinäkin olemme niin erilaisia.Minulla on oikeastaan aika vähän ystäviä...

Viimeaikoina olen havahtunut huomaamaan kuinka hyvin nykyisin viihdyn yksin.En ole vielä osannut päättää onko se hyvä vai ei. Aiemmin yksin olo oli minulle kuin kauhistus.

Olen ollut puhelias ja hauska, viihtynyt ihmisten kanssa ja innolla tutustunut uusiin tuttavuuksiin. Nykyisin olen tuntuu että herkemmin ihmisistä näkee jo kättelyssä ikävät piirteet ja herkemmin aistii sanomattomia viestejä. Mieheni usein sanookin etten muka pidä ihmisistä, mikä osin pitää paikkaansa. Valitettavasti valikoin aika tiukalla haarukalla kenestä todella pidän. Kyynisyys on niin inhottavaa, haluaisin olla enemmän hauska vähemmän inhottava.

Viimeaikoina olen usein huomannut olevani inhottava ja se kauhistuttaa! Stressi ja murheet sen tekevät, mutta eivät illeilyä oikeuta. Olen ollut viimeaikoina liian negatiivisella tuulella. Toivottavasti se ei jää päälle. En halua olla kitkerä ja katkeroitunut jo 23vuotiaana tai ikinä.

Jos jotain hyvääkin,
minusta on tullut rohkeampi. Olemaan oma itseni riippumatta muista ja muiden mielipiteistä. Minun ei tarvitse miellyttää ( paitsi omaa rakastani aina silloin tällöin)

Kaupungilla bongattu pikku hippibussi ja hilpeä takalasi.

Takki tarinaa

Ipanapapana ja Pipanapapana.

Eilisen päivän ompelin aamusta neljään tytöille uusia talvisempia takkeja. Ihan ok lopputulos. Mietin vain miksi taas tuli ostettua pinkkiä?! En edes tykkää väristä.
Fleece vain oli niin ihanan paksua ja pehmoista. Harvinaisen laadukasta, melkein kuin teddyä.

Takki on kääntömalli ja vuori on kaunista kukkakangasta, hillitympää kuin tuo kirkuva pinkki.
Malli on oma, a linjainen ja solmitaan ruseteilla. En tykkää vetoketjuista ja olen huono ompelemaan napin läpiä. Yleensä olen tehnyt hupulla kaikki takin, mutta nyt kokeilin pyöreää kaulus mallia.Sopii takin tyyliin ehkä paremmin kuin huppu.
Vielä olisi haaveissa tänään ommella hatut tytöille ja piirtää itselle hameen ja paidan kaavat. Luulempa tosin ettei onnistu, tytöt ovat kotosalla kipeinä.