perjantai 7. marraskuuta 2008

koleita aamuja ja pimeneviä iltoja



Näin kauniilta näyttävät aivan peruspensaankin oksat öisen kylmän huurteen jäjiltä. Kuin sokeroituja...

maakin oli huurteessa, ja vaikka aamu valkeni väreiltään harmaana oli tunnelma erilainen. Enemmän talvinen ja oikeastaan iloisempi. Toki ymmärrän niiden tuskan joilla talvirenkaat ovat vielä vaihtamatta. (autoon tahi pyörään)

Olen siirtynyt jo talvivaatteisiin. Pitkiin mekkoihin, paksuihin sukkahousuihin, pitkiin pitkiin villasukkiin, saappaisiin, villatakkeihin ja harmaaseen talvitakkiini. Olen kuulemma herttaisen näköinen, ja punainen nenä senkun lisää sitä tunnelmaa. Somaa juu, todella. Tarpeeseen olisi vielä hyvä ja sopiva (nätiltä minunkin päässäni näyttävä) talvipipo...
Harmillisesti tänä syksynä minulla ei pipotehtailu ole ollenkaan tuottanut tulosta, kaikki purkuun kamalan näköisinä. Voi sellaista se on toisinaan...



Niitä iltoja

Kummitus & lepakko mobile. Ainoa Halloween koristus jonka suostuin kotiin kantamaan. Olen kai todella herkkä, mutten yhtään pidä kyseisestä juhlasta saati kaikista kauhistuksesta. (kummitukset on muuten koottu kiireessä lasten viihdykkeeksi kahvilan lautasliinoista ja narunpätkistä)


Touhua ja tohinaa illoissa riittää vaikka kotiin päästyä meneekin kaikilla tovi vain hengähtäessä sohvan tyynyjen seassa tai isollasängyllä yhtenä isona myttynä, lapset ja aikuinen.
Huomenna matkaamme ostamaan ison kasan kynttilöitä, piparkakkuja varten koristeita, sekä ainekset suklaiseen yllätykseen isille.

Odotatteko tekin muuten jo joulua. Me olemme aloittaneet!

3 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Kauniita kuvia.
Minäkin haluaisin täydellisen talvipipon, mutta ongelma on se, että en osaa tehdä kuin ihan perusperuspipoja. Jos asuisit täällä,tai minä siellä, voisi perustaa kudontakerhon!

Tiuku kirjoitti...

Sanna: Voi kyllä, kyllä! Perustettaisiin kudontakerho totta kai! Eikä sitä sitäpaitsi koskaan tiedä...

Pipot ovat niin ongelmallisia, minulle kun sopii hyvin harva malli. On niin pyöreäpää. Ja koon määrittäminen se vasta tuottaa ongelmia. Olisihan ihana osata oikein palmikko ja koristekuvio pipoja! mutta ehkä sitten joskus.

Olen tuntenut houkutusta lähteä Tampereen käsityömessuille (nehän ovat kai viikon päästä)mutta kun en osaa päättää, ja budjetti tuottaa ongelmaa. Olitko ajatellut mennä? Niitä mainostaetaan niin hienoina...

17 neliötä kirjoitti...

Hei tännekin :) kauniita kuvia! Minäkään en oikein välitä Halloween-touhusta, tosin sen jälkeen kun näin Tim Burtonin tekemän hulvattoman hauskan animaation Painajainen ennen joulua, aloin nähdä siinä juhlassa jotain sympaattistakin.