torstai 27. syyskuuta 2007

Viikon varrelta















Olen ollut tanssimassa.
Pienestä asti minusta piti tulla tanssija, mutta jotain tapahtui matkan varrella, tanssi jäi ja unohtui.
Musiikki on niin ihanaa, siitä tulee aina hyvä olo. Olenkin haaveillut pinosta ihania Kuubalais rytmejä ja latino musiikkia. Kuinka olen voinutkaan jättää näin ison osan itseäni unohduksiin.

Olen kyläillyt. Kahvitteluun hyvän ystävän kanssa saa unohtautua joskus tunneiksi. Niitä hetkiä tulee lopulta aika harvoin, kun olemme aina niin kiireisiä.

Olen ollut flunssassa. En osaa olla kipeänä, olen usein ihan liian levoton, että malttaisin olla ja levätä.

Olen ollut saamaton.
Laukku projekti laahaa, piti purkaakin pariin kertaan kun ei muoto oikein ollut hyvä. Sitä paitsi aloitin neulomaan rannkekkeita mohair langasta. En hirveästi tykkää siitä miten lanka kuvioi, mutta kyseisestä on jo olemassa kaulaliina, joten rankkeet menevät sille kaveriksi.

1 kommentti:

hillavilla kirjoitti...

Minäkin olen taas tanssinut jo vuoden. Sitä ennen oli 12 vuoden tauko. Tuntemukseni olivat vuosi sitten aivan samanlaiset. Miten olenkaan hukannut vuosia, unohtanut osan ruumiistani.
Onnea sinulle ja tanssintäyteisiä vuosia!
ps. jos löydät niitä ihania rytmejä niin kerrohan meillekin...