Olen miettinyt lasten oikeuksia, maailmalla ja pienemmässä ympyrässä meillä kotona. Tuntuu pahalta että maailmassa on niin paljon (liikaa) lapsia jotka joutuvat elämässään kärsimään niin paljon ja jo aivan pienestä.
Olen miettinyt kovasti sitä meidän perheen haamuvauvaa. Vauvaa jonka vielä haluaisimme. Ensimmäisten kohdalla en edes miettinyt asiaa. Nyt se pyörii mielessä päivittäin. Onko itsekästä haluta vielä kolmas, kun minulla on jo kaksi ihanaa lasta. Toisaalta tuntuu surulliselta, etteikö enää olisikaan pikkuista pakettia tuhisemassa sylissä.
Tytötkin ovat kasvaneet huimaa vauhtia, viime aikainen pituuskasvu karsi 90% trikoo housuista kirpputori kassiin. Osaavat jo leikkiä tosi hienosti, omaavat ihailtavan mielikuvituksen. Vessapaperirullan hylsystä riitti iloa koko päiväksi, se oli mukana milloin missäkin leikissä.
Kun itse saisi takaisin lapsen mielikuvituksen, innon ja ilon kaikesta uudesta.
En ole vielä päättänyt haluanko kirjoittaa blogiini lasten nimiä, joten kutustaan heitä neiti apilaksi ja neiti ruususeksi.
Neiti ruusunen on kovin naisellinen tapaus, rakastaa äidin korkokenkiä, mekkoja ja ajoittain pihistää kaulaansa puuhelmet.
Neiti apilalla on kausi. Hän ei mistään hinnasta haluaisi mekkoja, ei mitään mekkoa! Ihmeellistä! ja epäilemättä kummallista.
Olen antanut hänen itse valita housuista mitkä milloinkin miellyttävät. Koska hänellä on mielipideasiasta niin olen katsonut että sitä olisi kunnioitettava, en kertakaikkiaan osaa ajatella että pakottaisin tiettyihin vaatteisiin tai esim. syömään pakolla.
Ihastus kankaaseen
Sain inspiraation kirpputori löydös lakanasta. Aluksi ajattelin takkia, mutta kangas on jo kulunut liian ohueksi siihen, joten tuli mekko! Mikä on tietysti vähäsen pöhköä, jos toinen ei halua mekkoja pitää. En vain osaa tehdä hyviä housuja, ovat aina jääneet yritelmiksi. Mekot sen sijaan luonnistuu.
Vanha lakana ja yleelline satiininauha ovat sopivan hassu, mutta minusta aika toimiva yhditelmä. Entä mitä mieltä olette?
6 kommenttia:
Ihana kolttu. Pitäisin tuollaista itsekin. Ei ole väärin haluta lisää lapsia. Sehän on vain biologiaa, ei sille mitään voi. Itsekin haluaisin kolmannen, mutta ei sitä tule, jollei sitten satu jokin yliluonnollinen vahinko.
Ei ole itsekasta hankkia lisaa lapsia. Tama maailma tarvitsee lapsia, heidan viattomuuttaan. Varsinkin jos saavat kasvaa kodissa jossa valitetaan ja opetetaan niin siitahan tama maailma tulee paremmaksi vaha vahalta. Monessa maassa alkaa olla kriisi kun elakeikaisia ihmisia hurjasti ja veronmaksajia/tyontekijoita ei tarpeeksi.
Ihanaa kangasta tuossa mekossa. Hyvin ajattelet ettet pakota tyttoasi pitamaan mekkoa jos ei halua. Minusta on kauheaa kun jotkut ei kunnioita lasten mielipiteita. Minuakin lapsena pakotettiin syomaan tiettyja juttuja ja en tana paivanakaan tykkaa niista ruuista joita pakotettiin syomaan. Yokko tulee edelleenkin. Ei pakottaminen ole hyvaksi.
Tulin heti kurkkaamaan, kun olit käynyt vierailulla. Täällä näyttää oikein viihtyisältä! Satiininauha ja tuo ihanan vihreä kangas täydentävät mukavasti toisiaan.
Kiitos kommenteista!
Matroskin: itsekin ihastuin mekkoon niin että kaavailen tekeväni hiukan samalla idealla aikuisten version.
Sansku:Kiitos, ajattelet fiksusti tuosta lapsi asiasta. Tuo näkökulma ei minulla ole tullut edes mieleen.Herättää miettimään, ja helpotti oloa.
Merrulille tervetuloa toistekin kurkkimaan :)
Kaunis mekko!
Ei minusta lasten haluaminen ole itsekästä, varsinkaan hyvään ja rakastavaan kotiin. Vaikka meillä mies on sitä mieltä, että kaksi on juuri hyvä määrä, mulla itselläni on kuitenkin semmoinen olo, että joku jossain vielä odottaa pääsyä tänne meidän luo. Joku puuttuu vielä tästä perheestä.
Mekko satiininauhoineen on yksiselitteisesti ihana.
Lapsiasia paljon paljon monimutkaisempi. Sanskun kaltaisen mielipiteen kanssa olen kasvanut ja elänyt varmaan mieheni tapaamiseen asti. Ei minulle mitään uutta. (aa, paitsi jos villivilla tarkoitit ruuan syömistä;). Tai no ei sekään ole uutta, mutta tarkoitin nyt lapsiasiaa...)
Ja aina olen halunnut suuren perheen, vähintään kolme lasta. (Ei kuitenkaan kolmeatoista, sillä haluaisin myös, että minulla olisi paljon aikaa kullekin lapselleni.)
Silti rakastuin mieheen, jolle kaksi on ehdottomasti maksimi. Monesta syystä. Vankkumattomasti.
Jokainen ihminen on lapsi vain tovin, joten heidän viattomuutensa saattaa olla kovin katoavaista. Vaikka kuinka parhaansa yrittäisi kasvatuksella.
Ja eläkeläisiä kyllä länsimaissa... Mutta maailma pullollaan lapsia, myös heitä, jotka ovat ilman vanhempia ja kotia. Itseasiassa väestön liikakasvu on varmaankin paljon pahempi ongelma planeetallemme, kuin veronmaksajien puute. Tai ainakin väestön epätasainen jakaantuminen.
Minusta oma biologinen lapsi on itsekkäintä mitä ikinä olen tehnyt. ja nyt minä olen saanut heitä jo kaksi.
Miksikö? Lapsilta ei kukaan kysy, haluavatko syntyä tähän maailmaan. Täällä kun on paljon pahaakin! Ilmastonmuutos kauhut, jotka heidän elinaikanaan saattavat todellakin muuttaa maailman hurjaksi paikaksi, ovat vain yksi kurjuus. Mutta eivät mitenkään pienin paha...
Lapset ovat aivan ihania. Enkä halua olla synkkä äiti. Kaipuun kolmannesta, tai ties kuinka monennesta, ymmärrän hyvin. Tiedän tunteen.
Mutta kaksikin on hyvä, sanon itselleni. Suuri lahja, onni, ilo... Eivät itsestäänselvyys. Ja maailmassa todella on paljon lapsia, jotka kaipaavat rakkautta ja välittämistä. Vaikkeivät olisi minun omia. Joten tiedän, mihin voin positiivisia ajatuksiani lapsista suunnata, kun kolmannen kaipuu iskee tulevaisuudessa kovasti. Toivottavasti.
Ja tulet kuulemaan varmasti usein tällaisilta täti-ikäisiltä, kuin minäkin, että sinähän olet vielä niin nuori (!), että hyvinkin ehdit saamaan vaikka kuinka monia lapsia vielä:). Varo vain.
Lähetä kommentti