Aika ja eletty elämä muuttavat ihmisiä. Viime aikoinan olen antautunut enemmänkin miettimään muutoksia minussa ja minuudessani.Olen 23v. Ikäisteni seurassa tunnen itseni niin vanhaksi, suorastaan tiukkapipoiseksi. Ei ole enää vanhojen koulukavereiden kanssa paljoa juteltavaa. Useiden kanssa elämme niin eri maailmoissa. Ihmisinäkin olemme niin erilaisia.Minulla on oikeastaan aika vähän ystäviä...
Viimeaikoina olen havahtunut huomaamaan kuinka hyvin nykyisin viihdyn yksin.En ole vielä osannut päättää onko se hyvä vai ei. Aiemmin yksin olo oli minulle kuin kauhistus.
Olen ollut puhelias ja hauska, viihtynyt ihmisten kanssa ja innolla tutustunut uusiin tuttavuuksiin. Nykyisin olen tuntuu että herkemmin ihmisistä näkee jo kättelyssä ikävät piirteet ja herkemmin aistii sanomattomia viestejä. Mieheni usein sanookin etten muka pidä ihmisistä, mikä osin pitää paikkaansa. Valitettavasti valikoin aika tiukalla haarukalla kenestä todella pidän. Kyynisyys on niin inhottavaa, haluaisin olla enemmän hauska vähemmän inhottava.
Viimeaikoina olen usein huomannut olevani inhottava ja se kauhistuttaa! Stressi ja murheet sen tekevät, mutta eivät illeilyä oikeuta. Olen ollut viimeaikoina liian negatiivisella tuulella. Toivottavasti se ei jää päälle. En halua olla kitkerä ja katkeroitunut jo 23vuotiaana tai ikinä.
Jos jotain hyvääkin,
minusta on tullut rohkeampi. Olemaan oma itseni riippumatta muista ja muiden mielipiteistä. Minun ei tarvitse miellyttää ( paitsi omaa rakastani aina silloin tällöin)
Kaupungilla bongattu pikku hippibussi ja hilpeä takalasi.
5 kommenttia:
Toinen vanha sielu täällä. Ja erakkokin, vaikka tavallaan olen hyvinkin sosiaalinen, mutta jotenkin omilla ehdoillani. Jos kaipaan yksinoloa, niin röyhkeästi jätän vaikka mitkä pippalot väliin.
Kitkeryyttä on kyllä syytä varoa. Eli tietty määrä itsekkyyttä on opittava, ei saa olla liian kiltti.
Minä olen 37 ja edelleen opiskelen noita samoja. Sulla on siis hyvin pullat uunissa :)
Alempana oleva vihreä mekko on muuten aivan ihana!
Mielenkiintoinen kirjoitus ja sanon heti etten itse olisi koskaan tuon ikäisenä taipunut samaan pohdiskeluun. Niin uskon.
Tunnistan nuo tunteet siitä että on ikäisessään seurassa "vanhempi" - tosin viimeiset kymmenen vuotta tilanne on ollut lähinnä päinvastainen!
Olen halutessani sosiaalinen mutta kuten Liiviakin sanoi, omilla ehdoillani. Tiedän että minusta saa kuvan että minun on helppo jutella kaikkien kanssa, olen kotonani kaikissa tilanteissa jne. Näin minulle on sanottu moneen kertaan. Ehkä totta, mutta sitten oikeita ystäviä minullakin on hyvin vähän. Mahtuvat oikein mainiosti yhden käden sormiin ja taitaa jäädä sormia ylikin.
Hiljaisuuden ja yksinolon tärkeys ovat korostuneet mulla kovasti viimeisten vuosien aikana. Olen iloinen siitä että "osaan" olla yksin ja niin, ettei koko ajan tarvitse tehdä jotakin.
Kiitos tästä tekstistä. Tunnistin siitä itseni!
Olen huomannut etten pidä enää ihmisistä samallatavalla kuin ennen. En pidä siitä miksi ihmiset enemmän ja enemmän muuttuvat. Itsekkyys, liiallinen huolettomuus (vastuunottamisen pakoilu), kaksinaamaisuus, töykeys...Näitä epämielyttäviä adjektiiveja löytyy. Tai sitten minä näen ne korostetusti.
En jaksa enää miellyttää ihmisiä, joiden seurassa minun on huono olla. Olen oppinut ettei minun tarvitse sietää kaikkea, eikä olla tekemisissä ihmisten kanssa jotka saavat aikaan pahaa mieltä.
Parempi muutama oikein hyvä ystävä/sukulainen kuin monta "huonoa".
Miksi pitäsi väkipakolla pitää kiinni ihmissuhteista vain siksi että on joskus sellaisia luonut? Jos ei vaan tunne mitään yhtäläisyyttä tai milenkiintoa?
Ja samanlainen olen kuin liivia ja violet. Osaan sanoa suoraan jos en jonnekkin juhliin aio mennä vaan vietän sen ajan mielummin kotona. Yleisesti ihmiset pitävät kuitenkin sosiaalisena, koska yleensä juttelen ja nauran paljon. Toisinaan taas sulkeudun ja istun hiljaa.
Mieheni on ollut ehkä hiukan huolissaankin erakoitumisestani. Hän kai luulee että sillä on jotain tekemistä masennuksen kanssa. Ei, en minä ole masentunut. Olen pienestä asti viihtynyt kovasti itseni kanssa, en ole tarvinnut välttämättä aina laumaa ympärilleni.
Yksin ollessa inspiraatio iskee aina. Ja ostoksilla käyn aina mieluiten yksin.
Minä myös nautin yksinäisyydestä, siis vapaaehtoisesta yksinäisyydestä. Maailma on niin täynnä kaikkea, että sitä jaksaa vain pienissä erissä. Onneksi perhe ja lähimmät ystävät eivät edes oleta minulta jatkuvaa yhteydenpitoa, muuta kuin ehkä näin netin välityksellä.
Lähetä kommentti