maanantai 11. helmikuuta 2008

2 kaksi

On sanonta kaksin kauniimpi. Tässä kaksi kertaa minä. En kuitenkaan ole varma miten paljon tämä tupla tosiaan kaunistaa?

Kaksi on mielenkiintoinen juttu. On ihana kun on parisuhteessa ja voi laskea kaikkea kaksi. On ihanaa nukkua pari vuoteessa sen toisen vieressä. Kuppejakin yleensä ostetaan aina parillien luku 2,4,6,8. Onko oletettuja vieraitakin aina parin tai parin parin verran?

Minulla on kaksi lasta, kaksoset. Kaikkea on siis hedänkin jäljiltään ja vuokseen kaksin. Monikkoperheillä on myynnissä paitoja tupla vaara, voisi olla myös x2 tai tosiaan kaksin kauniimpi. Toivoin pienenä tyttönä että minulla olisi kaksonen, sisko mielellään. Olisimme olleet ihan erottamattomat. Kuin paita ja peppu konsanaan. Kaksin olisimme metkuilleet ja ketkuilleet kaikilla kylillä.

Ihminen koostuu myös parillisista osista ainakin osin. Kaksi kättä ja pari jalkaa, silmiä ja korvia kaksin kappalein.

8 kommenttia:

Vilijonkka kirjoitti...

Yksi sinä tai kaksi, kaunis kuitenkin.

Jostain takaraivosta pukkaa sellainen nippelitieto, että japanilaiset pruukkaavat ostaa kaikkea aina viisi. Onkohan totta?

Sinä kesänä kun menimme naimisiin (tais olla kesä 1994) niin mulla oli varsinainen pariteema valokuvauksessa. Kaikessa mitä kuvasin oli jotenkin kaksi läsnä. Huomasin sen vasta vähän ajan kuluttua.

Tiuku kirjoitti...

Olin Japanissa vuoden vaihdossa, mutta en huomannut kiinnittää huomiota näihin hankintojen lukumääriin. Tosin Japani on maana erikoinen, ihmiset outoja ja jotkut aikamoisen taikauskoisiakin niin en ihmettelisi sitä että heille meidän parilline olisi pariton.

Ihmeellinen ihmisen alitajunta. Metkaa että huomasi kuvanneesi pariteemalla.

Joola kirjoitti...

Kaunis minustakin. Mistä lie olet piirteesi saanut. Vuosi Japanissa vaihdossa... Se on varmasti ollut mielen... mieleenpainuvaa. Ja kaksoset. Olen hiljalleen vasta oivaltanut, että neitosi ovat kaksosia. Se on jotenkin huisia, että vauvoja syntyy maailmaan joskus yhdestä kohdusta useampia kerrallaan. Jo yksikin on niin ihme.
Neljä ei ole japanilaisille hyvä määrä. Ostaa, tai muutenkaan. olen ollut teatterissa, jossa ei ollut nelosriviä tai paikkaa, kolmosen jälkeen tuli kas viisi. Hedelmiä myydään usein valmiiksi pakattuina, kolme tai viisi...
Nelosen ja kuoleman voi sanoa samalla tavalla, ehkä siksi tuo nelosen vieroksunta... Kiinalaisilla on jokin sama idea, mutta onko se sama numero?
Nyt kun oli kiinalainen uusi vuosi, satuin näkemään telkkarissa, että kala taas ääntyy kiinankielessä samalla tavoin kuin ilo, vai oliko se menestys tai onni, jotain positiivista kuitenkin. Siksi uutena vuotena on paljon kaloja esittäviä maalauksia ja koristuksia esillä! Ehkä te muut jo tiesittekin tämän, minulle se oli uutta...

Liivia kirjoitti...

Kyllä hyvin eksoottisen kaunis olet!
Minä olen parittomuuteen taipuvaisempi, yksinäinen susi monessa, vaikka parisuhteessa elänkin. Enpä ole tullut ennen ajatelleeksi. Mutta usein valitsen kolme jotain tai sitten viisi tai seitsemän.

Joola kirjoitti...

Voi taivas. Oli muuten ihan silkka hölmö sattuma, että lähetin aiemman kommenttini näemmä kahtena...

mursuliina kirjoitti...

mielenkiintoista pohdintaa :) itsellesi ompelemat housut on kovin herttaset.

Tiuku kirjoitti...

Kiitos kommenteista.
Nyt kun asiaa mietin niin tajusin että tosiaan numero 4 ja kuolema lausutaan ja kai kirjoitetaankin samallatavalla japanissa. Olin totaalisesti unohtanut tuon. Kiitos joola! Muutenkin tuntuu että japanini on ihan hukassa, sääli.

Liivia, taidat tosiaan olla yksinäinen susi,vaiko ehkä myös vastarannan kiiski?
Minulla tämä parillisuus on tullut kaksosten myötä. Jo odotus aikana mietti kaikkea aina kahdestija kaikkea tuli kahdesti. Siksi siis olen parillisten kannalla.

Jännää on myös että tyttömme valitsevat aina parillisen numeron. Kun oppettelivat laskemaan portaita luvut menivät 1,2,4,6 ja alusta.