keskiviikko 23. heinäkuuta 2008










Blogissani on muutaman päivän ollut muutaman päivän hiljaista. Minulla oli kotona nettikatkos, nyt on hankittuna mokkula ja yhteydet pelaa taas. Nyt voisi pakata kannettavan kainaloon ja matkata vaikka minne ulos ilmoille nörtteilemään! Mitä mahdolisuuksia! Kuitenkaan en oikein usko että niitä tulee juurikaan käytettyä, en minä niin kovasti nimittäin netissä pyörimisestä tykkää eikä toistaiseksi ole tarvinut muuta koneella juurikaan puuhailla. Kätevää jos työhönsä tarvitsee konetaa käyttää. Kotona kone vaeltaa alatai huoneesta toiseen, puuhasta toiseen. Meillä kun ei ole telkkaria lapset katsovat dvd elokuviaan toisinaan koneelta, senkin vuoksi reppana elää ihan matkailijan elämää.

Kotona on ihanaa, tykkään tästä kodista kovasti. Kuitenkin on myönnettävä että tässä riittää työn sarkaa vielä(kin) vaikka kuinka. Suurin murheenkryyni on wc! Miellä on itkevä vessa, sellainen joka öisinkin toisinaan ulinee ikäväänsä. Pönttö on tyllikäs ja samalla niin tyylitön keltainen perus istuin. Huokaus, viimeisin wc sattumus on että mokoma kieltäytyy vetämästä, nyt luulen että soitan sen putkimiehen. Tapetoinnista haaveilen, maalaamisesta samoin. Kahdesta lisä kirjahyllystä, nojatuolista ja siitä edelleen puuttuvasta kirjoituspöydästä....

Muuten meillä menee ihan hyvin. Sain soitettua ammattikouluun, ja nyt sitten sormet ristiin että huolivat minut pääsykokeisiin. Ei mitään tietoa millaisella karsinnalla tässä nyt mennään, mutta luulot eivät ole kovin suuret. Aina kuitenkin kannattaa kokeilla, eikös?!
Lapset hinkuvat joka päivä uimarannalle, säät eivät ole toistaiseksi suosineet kuin muutamaa hassua uintikertaa. Onneksi tulossa pitäisi olla aurinkoa!
Vähän olen pitkästä aikaa innostunut ompelemaan, hauskaa oli huomata että minusta on tuluutu suorastaan tehokas ja nopea. Kaksi mekkoa iltapäivässä! Vaalea apila kangas on ollut ennen verho, vihreä kangas puolestaan on ikivanhaa pussilakana kangasta. Olen innostunut jo siinä määrin että olen ommellut itsellenikin! Ja vielä lisää innostaa se että tällä kertaa tykkäsin valmiista vaatteesta (yleensä ihan inhoan itselleni ompelemiani juttuja) Kaksi mekkoa, ja jotain vähän juhlallista ehkä tulossa. Nyt olen ollut niin lennossa kaikkien ihanien salsa tapahtumien kanssa, joten juhla vaatteelle on tilausta. Kaksi seuraavaa viikonloppua menee jälleen Tampereella tanssiessa, mahtavaa!
Kaiken touhuilun lomassa olemme tyttöjen kanssa herkutelleet kesämakuja! Meidän suosikkeja, kirsikat, mansikat ja lasten tietysti herneet, jota eivät nyt päässeet kuvaan. Tummista luumuista saa ihana luumupiirakkaa, maailman parasta! Jos löydätte hyviä luumuja suosittelen kokeilemaan. Ohjetta väkertelen tuossa ehkä myöhemmin. Minttu tee on minun suosikki kesä juomaani, kylmänä ja kuumana maistuu!

Tuntuu että nyt asiaa olisi aivan liiaksi asti. Kaiken laista valmista olisi, ideaa ja jutunjuurta.

Tänään me Lahtelaiset muuten neulomme Vesijärvenrannassa hyvässä rennossa seurassa. Muistaakseni 17.00 pikku Veskulla! Tervetuloa mukaan jos satutte olemaan maisemissa!

9 kommenttia:

Kesiah kirjoitti...

Kauniita mekkoja olet tehnyt. Kirsikkakuva on niin herkullinen, etten voi olla menemättä lähimmältä kojulta hakemaan itsellekin pussillista syötäväksi.

violet kirjoitti...

Oikein tosi, tosi kauniita kuvia.
Mua harmittaa niin kun olen allerginen kirsikoille ja luumuille...ja tuoreille herneille.
Tykkään niistäk aikista niin kovasti mutta suu menee rikki pitkäksi aikaa.
Plääh.

Terveisiä teille ja kerro sitten mitä koulu sanoi!

Tiuku kirjoitti...

Kesiah ja Violet: Kirsikat ovat suurta herkkuani, mutta harvemmin niitä raaskin ostaa. Ikävä juttu nuo allergiat,kurjaa!Plääh todella! Menevätkö Violet sinulla luumut tai muuta piirakoissa, kypsennettyinä? Ei toki ihan sama kuin tuoreena. mutta kirsikka leivoksetkin ovat kyllä ihania.

Vielä olisi kovasti soiteltavaa noissa koulu jutuissa. Ja tosiaan vasta elokuussa sitten selviää miten kävi. Höh, pöh!

violet kirjoitti...

Kypsennettynä tai hillona tms. menee ilman mitään oireita.
Onneksi.

isoinpapu kirjoitti...

Onnea koulujuttuihin.
Tykkään kamalasti näistä kuvista. Herkuista ja mekoista ja kotimaisemista.

Liivia kirjoitti...

Minäkin tykkään kuvista ja fiiliksestä, joka tekstissä oli!
Kaikkea hyvää sinne!

Tiuku kirjoitti...

Huh, luin äsken kirjoitukseni läpi. Kerrassaan kamalaa!
Anteeksi kovasti tuosta kauheasta määrästä kirjoitusvihrheitä!
En ole yleensä aivan noin kielitaidoton.
Ainoa puolustukseni on äitiys. Raskausajan on minun kohdallani on täytynyt rankalla kädellä vähentää järkeä päästäni hiusten lisäksi. Noh, niin ja ne lapset, eivät oikein tykkää jos istun pitkään koneen ääressä. En kuitenkaan rupea sensuroimaan niitä virheitä tuosta pois, toivon että kaikki ymmärtävät .

Marja kirjoitti...

Onnea koulujuttuihin! Ja oi, ikkuna vessassa on luksusta... :)

helmineiti kirjoitti...

kiva lukea kuulumisiasi :) Ihanaa positiivista kesämieltä välittyy ruudun läpi :)