perjantai 18. heinäkuuta 2008

Kirjaesittelyjä

Hyvät ystävät, kas tässä Rowanin Bamboo Tape Collection kirja.
Kauniita kuvia, ihanine stailauksineen, ja niitä neuleita huokaus!

Jotenkin tuntui pitkästä aikaa tosi inspiroituneelta tätä selattuani.
Nyt päässä pyörii hurjasti ajatuksia ja suunnitelmia.
Kaikki kirjan neuleet ovat kauniita, mutta kuvasin tähän muutamia suosikkejani. Eniten pidän keskimmäisestä toppimallista ja alimman kuvan paidasta.
Voi kuolaus, kun tuollaisen saisi!
Lanka on 50g kerässä ja 6,50 kerä, joten tässä joutuu hieman mietintä myssyyn raaskiiko jonkun mallin aloittaa. Vielä kun en ole onnistunut englannin kielisestä ohjeesta toistaiseksi mitään neulomaan. Kertokaahan mitä tykkäätte...






* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * ** * * * * * * * * * * * * * *

Kävimme tänään pitkästä aikaa kirjastossa tyttöjen kanssa yhdessä. Oli oikein lystiä!
Lasten osasto on kiva ja iso, siiltä löytäisi vaikka mitä luettavaa aikuinenkin. Olen kirjakaupassa ihastellut erästä Prinsessa kirjaa. Tänään jouduin ihan pidättelemään kiljaisua kirjastossa kun huomasi hyllyssä samaisen kirjan. Kyseessa Käteketyt Prinsessat (Philippe Lechermeier Rebecca Dauremer)
En ole vielä ehtinyt lukaista mutta luulempa että tykkään tästä. Kuvitus on omintakeista ja jännittävää. Ei kuitenkaan aivan kaikkein pienimpien prinsessakirja. Ehkä tämä onkin salaisesti kirjoitettu äideille, niille vähän isommille prinsessoille...




Prinsessa Kuunsäde kirjasta Kätketyt Prinsessat sekä minun pikku prinsessani A ja N.

1 kommentti:

mursuliina kirjoitti...

hienon muotoisia vaatekappaleita uudessa kirjassasi. ja voi mitkä tanssikengät olet ostanut! hyvin naiselliset ja kauniit :) harmi, ettei työharjottelu ottanut tuulta alleen, tosiaan asiat on välillä tehty turhan vaikeiksi. onneksi voi kuitenkin iloita kesäpäivistä ajan kanssa.