Huh, olen niin odottanut pääsykokeiden vastauksia.
Ei olis tavinnut (taaskaan) ei nimittäin onnistanut. Olotila oli /edelleen toisinaan aika *******
Elämä se vaan tuntuu välillä niin todella epäoikeuden mukaiselta. En sano että olisin ansainnut paikan ennen muita, mutta minä ainkin todella tarvitsin sitä. Nyt tuntuu taas että pohja putosi suunnitelmilta. Siis kun olin niin jo päättänyt että, tämä se on se minun juttu. Minusta tulee opettaja! NO ei sitten vissiin tulekkaan.
Ottaa niin päähän kun ei sinne huolita kuin niitä 6l ylioppilaita ja papin tyttäriä. Siistit konservatiivi vaatteet, (hyvä ettei helmet) otsis ja persoonattomat lasit, niin juu ja marimekko olkalaukku, olkaa hyvä sitä se on! Antaa olla, en minä enää rupea (tämä on siis tämän hetken tila). Eivät vaan tiedä mitä ovat menettäneet, ehkä minusta tulee jotain muuta.
Mitä se on vielä pimennossa, kai tämä tästä. Voihan sitä aina ruveta sosiaali pummiksi ja siipeillä yhteiskunnan kyljellä.
Murr, murr...
Edit. Sori kaikille jotka tästä ottavat hernettä nenään, ei ole tarkoitus loukata. En ole oikeasti ihan näin kamala, nyt vain *****. Anteeksi!
7 vuotta sitten
17 kommenttia:
Lohduttelua.
Minäkin hain kolmesti opettajankoulutukseen, en ikinä päässyt. Ehkä juuri mainitsemistasi syistä. Minusta pääsykokeet mittasivat jotain muuta kuin esim. kutsumusta ja kykyä. Opettaja on kutsumusammatti jos jokin.
Mutta olen opettanut 10 vuotta, koska olen niin kiihkeästi halunnut opettaa, tosin aina pätevät jaksavat muistuttavat epäpätevyydestäni. Olen hyvä opettaja, siitä olen varma, ja kysyntää on riittänyt.
Niin, ja sitten ne kuuden ällän tytöt valmistuttuaan turhautuvat opehommin ja katoavat muihin ammatteihin. Noin niinkuin karrikoiden.
Kiitos,Liivia
Niin open hommat on kutsumustyötä jos mitä, ei sitä ainakaan rahan takia kannata tehdä.
En muuten tiennyt että olet tehnyt niin pitkään opettajan hommia. Ihan uteliasuudesta, luokanopettajan vai kuvisopen hommia, kentie muita?
Voi olla että kaikesta tästä ärhentelystäni huolimatta joskus päädyn opetus alalle. Ei sitä tiedä.
Haluaisin ajatella että minulla olisi alalle/oppilaille jotain annettavaa. Että voisin olla hyvä opettaja.
Erityisopettajantöitä olen tehnyt. Monenlaista, viimeksi kuulovammaisten, autististen ja dysfaatikoiden kanssa. Mutta paljon myös olen opettanut porukkaa, joita ennen nimitettiin "tarkkislaisiksi".
Niin kliseeltä kuin kuullostaakin, niin koen että minulla on lahja siihen hommaan. Tatsi.
Työ on ollut tässäkin paras kouluttaja. Ei niihin tilanteisiin opettajakoulutuksessa kouluteta. Siellä opetetaan tunnistamaan lintujen laulua ja rakentamaan leijoja. Mutta sieltä saa sen kultaakin kalliimman paperin, jota tässä maassa palvotaan enemmän kuin mitään muuta.
Tämäkin oli karrikoitua, mutta totta toinen puoli.
Ja vielä; hae sitkeästi koulutukseen jatkossakin. Tämä minun tie on ollut aika kivinen.
Minäkin haaveilen jollain tasolla opettajan hommista, koska uskon, että tykkäisin siitä ja olisin hommassa hyvä. Yhtään kertaa en ole vielä hakenut, mutta kenties ensi keväänä pitäisi...
Halirutistus vielä, kyllä se tuuli puhaltaa siihen suuntaan, mihin sun kuuluu mennä.
Minä täällä taas.
Sitä vaan, että olisin kyllä veikannut sinun hakeneen vaatesuunnittelijakoulutukseen, sinne taatusti pääsisit!
Liivia: Tosiaan paperin palvontaa, sitä tästä maasta löytyy. Ai erityisope, se on haastavaa hommaa, mutta uskon että työ itsessään jo antaa valtavasti, jos sitä vain jaksaa. Moni väsähtää työn rankuuteen ja siihen kun sitä on niin yksin sen kanssa. Hatun nostoja, olet aika tapaus, todella!
Olen kyllä uhonnut että änkeän itseni sinne sisään, vaikka mitä hiiren koloa pitkin, ei tule olemaan helppoa sekään. Vaikeaksi on tehty muut kuin se suora tie sisään. Katsotaan mitä tässä tapahtuu, ajattelin antaa tuulen puhaltaa sinne minne on viedäkseen.
Toivottavasti ei ihan hiiteen vie.
Olen muuten salaisesti aina aikonut hakea, vaatesuunnitteluun, ompleuun, artesaaniksi ja kuvista opiskelemaan, ei ole pokka riittänyt. Pelkään kai ettei onnista, en kestäisi jos sanottaisiin ettei minulla ole sitä mitä tarvitaan, ja työni lytättäisiin. Kasvun paikka kai.
Kanerva: Kiitos halauksista, ihanaa kuulla sinusta. Kävin blogissasikin kurkkaamassa mitä siellä päin puuhataan.Sinussa varmasti olisi open vikaa kanssa! Mennäänkös ensi vuonna yhdessä kärsimään niihin kokeisiin?!
Heissan. Tänään viimeksi kaupungilla ajattelin, että onkohan Tiuku jo saanut jonkun opiskelupaikan. Minä veikkailin sinun hakeneen käsityönopettajankoulutukseen... Mietiskelin jo, että missähän kaupungeissa niitä on muualla kuin täällä, että tuleeko teille heti perään muutto Lahdesta koulusi perään.
Voi miten mälsää, ettei tärpännyt. En voi olla kertomatta nyt omaa tarinaani tältä saralta, kun niin liippaa aihe.
Minä olen aina halunnut opettajaksi. Siis niin kauan kuin muistan. Leikin pienenä opettajaa, tein tuntisuunnitelmiakin kansioon seitsemänvuotiaana... Ihan alkujaan minusta piti tulla kuurojen opettaja, olin tarhassa innostunut viittomista...
Yläasteella olin surkea koulussa ja sain jostakin päähäni, että pitäisi lukiossa olla pitkä matikka, jos meinaa opettajaksi. Että sinne meni haaveet.
Voi mikä helpotus oli lukion opolta kuulla, ettei tarvitakaan!
Ysikytluvun lopulla, jolloin itse kirjoitin, opekoulutuksen Pääsykokeisiinkin piti pyrkiä. Se minusta vasta vääryys olikin, en pääsisi edes yrittämään! Hakea sai kuitenkin kolmen eri opettajankoulutuslaitoksen pääsykokeisiin. Olin ulkomailla ja siskoni ystävä haki minulle noita hakupapereita. Lastentarhanopettajankoulutus oli silloin toista vuotta yliopistossa,ja minulla otettiin varmuuden vuoksi hakupaperit sinnekin.
Ja kas...
Sain kutsun Hämeenlinnan luokanopettajakoulutuksen pääsykokeisiin (en siis edes päässyt helsingin kokeisiin) ja Helsingin lastentarhanopekoulutuksen kokeisiin. Koska Helsinkiin jääminen ja Helsingin yliopisto kuulostivat minusta houkuttelevammilta, ryhdyin lukemaan Helsingin pääsykoekirjoja ja annoin Hämeenlinnan olla. Aikaa kokeeseen kun oli vajaa kaksi kuukautta, en ehtisi molempiin kokeisiin lukea...
Ajattelin vielä, että voihan sitä sitten taas myöhemmin pyrkiä uudestaan...
Mutta kävi niin, että pääsin lastentarhanopettajakoulutukseen ja opinnot imaisivat mennessään! Tässä kohdassa voin sanoa, että päivääkään en ole katunut!!!!!!!!
Jaksatteko vielä lukea...
Kas nyt vasta pääsen siihen, ettei ole kuin yksi ällä minulla. Mutta kutsumusta ja halua piisaa! Ja luokanopekoulutusta yritetään kai koko ajan kehittää siihen suuntaan, että muutkin pääsis, kuin ne stereotypiat. Eri ikäiset lapset ansaitsisivat Parasta, siis Motivoituneet opettajat!!! Palkalla ala ei voi kilpailla, ja työolotkin vedetään välillä tosi tiukalle. Lomat on kyllä parhaimpia maailmassa ja toki kyllä ihan ansaittuja. Tämä on muuten yksi harmittavin puute omassa ammatissani, ottaisin luokanopejen lomat kernaasti:).
Mutta siis, ne hiirenkolot löytyvät sinullekin, ihan varma juttu. Kaikkein eniten minä muuten olisin lapsesta saakka halunnut nuoreksi äidiksi, mutta muistan jo ihan pienenä ajatelleeni, että sitä ei uskalla toivoa ääneen, koska siihen ei voi itse vaikuttaa.
Sinä olet jo nuori äiti, saavuttanut enemmän, kuin moni ikinä. Ammatti joutaa tulla myöhemminkin. Ja koulutuspolkuja luokanopeksi voi siis olla muitakin, kuin se kaikkein perinteisin. Ja siitä voi olla paljon hyötyä ja iloakin!!! Esim. minäkin voin pätevöityä luokanopeksi nyt jotakin muutakin reittiä, kuin perusreittiä. Tiedättekö muut esim Chydenius instituutin, Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen alaisuudesta....? Sitten pitäisi kyllä muuttaa johonkin tosi kauas, mutta on kai noita.
Ja vielä. Se paperi mahdollista viran saamisen, jos nyt sellaisia enää tulevaisuudessa kukaan saa. Opettaa voi ja saa ja voi osata upeastikin, ilmankin. Ehkä jopa paremminkin? Monesti tuntuu, että "epäpätevät" antaa kaikkensa, siis ne jotka on motivoituneita, jo senkin vuoksi, että pitää näyttää niille päteville, että ihan päteviä sitä ollaan. Pätevät voi mennä luokkaan ja avata opettajanoppaan ja posottaa tunnit sieltä. EI AINA, EN TARKOITA KAIKKIA OPETTAJIA. Ja eläkeiässä on mielenkiintoista, kun yhtäkkiä ei tiedäkään, saako tulevana syksynä luokkaa. Anopiltani puuttuu paperi, mutta on koko ikänsä opettanut, häneltä olen oppinut, että epäpätevyydestä voisi olla tuollaisia ikäviä seurauksia.
Meinaatko töihin kouluun nyt syksyllä? Täällä Helsingissä ainakin niin kova opettajapula, että paperittomillekin halukkaille olisi tarvetta. Vai vieläkö jostain oppilaitoksesta odotat vastausta.
Ja rohkeasti vaan taidekouluihin hakemaan, vaikka vain koettamaan. Lahdessakin kun niitä on;).
Anteeksi kun kirjoitin näin pitkästi. Napsauta pois koko kommentti, jos tuli liian pitkästi. Sinua muuten hamittaa otsikon mukaan. HaRmittaa;)?
Liivian luokalle laittaisin iloiten omat lapseni, samoin varmasti Kanervan ja Tiukun.
Voi Joola:
Kiitos pitkästä kommentistasi!Ja omasta tarinastasi, näitä on jännittävää lukea.
Tiedän että kirjoittelin eilen vähän enemmän sitä miltä tuntui,kuin sitä mitä ehkä oikeasti ajattelen.
Tiedän toki että okl hakua on muutettu jotta sinne pääsisivät muutkin kuin huippu opppilaat,mutta..
(rysähtipä minulla kiville kuitenkin juuri siksi kun on vain m paperit)
Esim. Hämeenlinnaan on edelleen osa pisteytyksestä myös yo papereiden mukaan.
Reittejä okl ja niihin papereihin on monia. Uskokaa kaikki olen selvittänyt. Chydenius instituuttiin tarvitaan muuten 2v. opettajan kokemus tms. ennen kuin on haku kelpoinen. Tarkoitettu pääasiassa juuri niille jotka toimivat opettajina, mutteivät ole ns. päteviä.Jyväskylään olen suorittanut apron kasvatustieteistä ja aloittanut aineopinnot, joista ei sitten tullut mitään, kun kotiäitiys vei kaiken ajan lasten ollessa vielä pieniä. Nyt olen miettinyt Helsingin avointa ihan tosissani, sieltä voisi päästä jos uurastaisi oikein todella. (tosin tulee hintavaksi)
Ihasti kirjoitit äitiydestä, kiitos! Minulla on vuosien myötä kehittynyt hurja alemmuuden tunne siitä etten ole kuin yo, ei ammattia= ei mitään. Entiset luokkakaverit opiskelevat kuka missäkin ja aikaisimmat jo valmistuvat. Viiltää niin kipeästi, kun kysytään mitä teen, missä opiskelen. Hävettää sanoa etten missään, en ole päässyt, minulla on vain lapset. Eihän se ole oikein, kotiäitiys on tärkeää ja arvokasta, mutta miksi silti tuntuu välillä ettei sillä ole arvoa? Lisäksi lapseni täyttivät jo sen maagiset 3v. lisäksi en minäkään tästä nuorru 23v eikä tietoakaan opiskelusta, valmistumisesta, töistä ja palkasta.Maailmaa pyörittää raha ja se on niiin inhottavaa.
Opettajista osaamisesta ja papereista, vielä. Varmasti epäpätevä opettaja on monesti aivan yhtä hyvä työssään, ellei parempi kuin pätevä. Ei epäilystä! Kuitenkin olen tavannut monia, jotka ovat siinä tilanteessa ettei virkaa ole mahdollista saada, pätkittäin solmittava työsopimus ei tunnu niin pahalta jos ei ole asuntolainaa, autolainaa, lapsia jne. kuten monilla jotka tilanteen kanssa tuskeilevat. Ymmärrän heitä. Tietty varmuus ja jatkuvuus luo turvallisuuden tunnetta, vaikka opettajilla onkin suht hyvät työllistymis mahdollisuudet.
Minä en muuten pienenä halunnut opettajaksi (ikinä!) Isovanhempani ovat molemmat opettajia, samoin isäni sisko oli.
Minusta piti tulla balleriina!
(Kirjoitin kilometrin pituisen kommentin, mutta se katosi bitti-avaruuteen - ARGH!)
Lyhyemmin siis...
Olen sinun kanssa saman ikäinen Tiuku. Minulla on kolme lasta. Ja ammattikoulututkinto. Lukioon en halunnut. Ei siis yhtään ällää.
Olen ajatellut, että työelämässä nämä nuorena tehdyt lapset on rikkaus. Sitten, kun sinne töihin pyrkii ei ole enää niitä lastentauteja eikä äitiyslomia tulossa...
Ja on moni kolmekymppinen vanhempi sanonut, että aika fiksua tehdä lapset nuorena. Monestakin syystä. Tässä yhteiskunnassa vaan aika helposti dissataan nuoret äidit... Koulutusta korostetaan ihan liikaa.
Minä olen ajattelut Snellman korkeakoulua. Ensin yleisopintovuotta ja jos koulu ja pedagogiikka kolahtaa kunnolla haen opettajankoulutukseen.
Niin, mutta kaikkein eniten haluaisin kirjoittaa. Olla taiteilija.
Niin, mutta jos päädyn sinne opettajankoulutuksen pääsykokeisiin otan mukaan sen Marilaukun (ja lainaan sulle toisen ;) )
Oi hyvänen aika Kanerva, oletko sinäkin niin nuori. Uskokaa hyvät naiset, että te olette saavuttaneet jo niin paljon ikäisiksenne, että tällainen vanha täti jää haukkomaan henkeä! Tiedän, että helppo se on sanoa, ja siksi sanonkin, että paperit on vaan papereita ja ne saa hankkimalla, kun on niiden aika. Mutta lapset on lahjoja, ja niitä ei kaikki saa edes lainkaan, vaikka kuinka olisi halua. Noin nuorena vielä. Moni ikäisenne ei millään kykenisi noin ihanan oloiseen äitiyteen kuin te kaksi. On ihan eri juttu herätä aamulla luennolle, päivällä lukea vähän tenttiin, illalla bilettää ja tehdä ylipäänsä vähän mitä lystää... Kuin jaksaa huolehtia ja osata iloita, pienistä omista lapsista! Se vastuu on valtava! Ihan olen Tiuku miettinyt sitäkin, että kun aloitat opinnot, miten ne toiset opiskelijat ymmärtää elämääsi. Toivonut, että siellä on kaltaisiasi äitejä edes jokunen joukossa. Olisipa hauskaa, jos olisit Kanervan kanssa samalla luokalla:). Joskin yksikin ystäväni joka sinua vanhempana pääsi Helsinkiin opiskelemaan luokanopeksi kertoi, että siellä jaettiin "luokat" vähän taustojen mukaan, jotta opiskelu olisi kaikille mielekkäämpää ja antoisaa... Tiuku luulen, että sinusta oltaisiin niin onnellisia opettajankoulutuslaitoksella. Ja Kanervalle tsemppi ja hatunnosto, jos ei yo tutkintoa ole lainkaan, hanke on vielä hiukan haastavampi, mutta palkinto sitten kaiketi sitäkin makoisampi. Sääli muita, jos jäät vain Steinerista innostuneiden pariin. Tavallinen peruskoulu kaipaisi kipeästi taiteilijoita opettajiksi.
Äh, anteeksi. En saa ikinä sanottavaani loppuun ja sanotuksi näemmä tällä saralla. Tästä jos mistä näemmä haluaisin keskustella...
Liivialle vielä, että se tatsisi on aarre. Opiskelin erityispedagogiikkaa avoimessa useana kesänä. Menin kai hakemaan reseptiä, jolla kaikki kohderyhmät saataisiin hallintaani. Selvisi, ettei sellaista todella ole olemassa. Mitä enemmän tietää, sitä vähemmän tietää tietävänsä...
Yksilöitä, JOKAINEN LAPSI, ihminen. Ja jokainen elämä ainutkertainen....
Menen pois. Toivottavasti ei harmita kovasti enää kauaa. Niin, sinulla on ne kaksi ihanaa neitiä. Ajatteles, niitäkin ikäisiäsi okl:n pyrkiviä on lukuisia, joilla ei ole mielestään nyt yhtikäs mitään. Ei poikaystävää, ei asuntoa, ei duunia, ei... Tai vielä pahempaa, jotain mukasisältöä, josta eivät kuitenkaan nauti tai koe saavansa mitään...
Paitsi että Liivia vielä. Se on juuri niin mälsää ja noin, että okl:stäkin valmistuu nykyään niin paljon porukkaa, jotka suuntaavat ihan muualle kuin oppilaiden pariin kouluun. Maisterius hatussa suuremmat palkat ja jakkupuvut sittenkin vetävät puoleensa... Hyi minua.
Lähtee joku ehkä senkin takia, että yhteiskunnassa on paljon hädässä olevia lapsia ja nuoria ja kun resurssit vedetään niin ahtaalle koulussa, moni opettaja varmaan kokee, ettei jaksa, kykene, olemaan apuna...
Jep jep, lupasin mennä... Rauhaa.
Ps. Minulla on kaksi marimekon kassia. Tummansininen ja sitruunankeltainen. Sellaista perus olkalaukkua. Sinisen ostin, kun lähdin Tukholman lärarhögskolaniin vaihtoon:), keltaisen sain jo lapsena... Mutta pääsykokeissa, siellä minulla oli punainen pieni kirpputorilta ostettu lasten tikkikangasreppu, jossa oli valkoinen tilkku, johon oli painettu punatulkun kuva. Melkein yhtä paha...
Kiitos Joolalle, tämä on harvinaista, että joku näkee papereiden taaksekin...
Ja ihan totta, ilman paperia on töitä tehtävä 200 prosenttisesti. Mutta toisaalta noiden lasten kanssa sen tekee joka tapauksessa.
Olen alkanut viime vuosina väsymään siihen yhä enenevään paperintuijotteluun. Rehtoreissa on tapahtunut sukupolven vaihdos, ja nämä nuoremmat penäävät paperia hikihatussa, eivätkä ole kiinnostuneita edes kuulemaan työkokemuksestani. Vanhemmat rehtorit kunnioittivat kenttätyötaitoa enemmän, ja sillähän se varsinainen työ tehdään.
Ja huom. olen aina ymmärtänyt että se maisteri menee ohitseni, eikä siinä mitään, ihan oikeutettua. Ja jos vain saisin graduni joskus tehtyä (mitä en edes viitsi ajatella)palkkakin nousisi sen vaivaisen
200 euroa, samoin arvostus, vaikka opettajahan en silti olisi. Mutta minua ei tuollainen raha, viranmetsästys ja palvonta kiinnosta.
Olen mielelläni freelancer-opettaja niin kauan kun siihen annetaan mahdollisuus. Nythän ne kehittelevät lakia, että vain pätevät saisivat opettaa. Mistä he sitten saavat äitiyslomien ja vuorotteluvapaiden sijaiset???
Ihan ensiksi voi harmitus. Ei varmasti lohduta yhtään nyt, mutta usko pois, kaikella on tarkoituksensa.
Olisiko niin, että viime aikoinahan vanhemmat ovat kirjoitelleet epäpätevistä opettajista (vailla sitä todistusta), kun heitä on niin paljon. Ovat huolissaan lastensa opetuksen tasosta.
Mihin nämä pätevät sitten menevät? Kyllähän opettajia valmistuu kuitenkin aika paljonkin. Olisivatko sitten juuri näitä, jotka paperit saatuaan suuntaavat jonnekin muualle kuin opetustyöhön.
Pöh tuollaisia pöllöjä, kun eivät näe minkä kultakimpaleen päästivät käsistään! Toivottavasti harmistus alkaa edes hieman hellittämään, ehkä sulla on sitten toinen tie kuljettavana?
Minä myös olen pyrkinyt opettajaksi aikoinani. Tein lukion jälkeen (ei yhtään ällää) kouluavustajan hommia pienissä kyläkouluissa, ja pääsin samalla tekemään sijaisuuksia. Rakastuin siihen työhön ihan tosissani, siihen miten päivät tuntuivat ihan erilaisilta kun sitä katsoi lasten kanssa, lasten kautta. Mutta, en päässyt sisään, en ekalla enkä toisellakaan kerralla. Ja annoin olla. Hämmästelin aikani vielä sitä, kuinka niin mielenkiintoisesta hommasta olikin saatu niin kuivia kirjoja ja kuivia kysymyksiä aikaiseksi? Missä kaikki ilo? Elämän ihmeet? Tai ehkä sitten olin ymmärtänyt koko opettamisen jotenkin väärin..
Lähipiirissäni on myöskin tapauksia joille ovet opettajaksi eivät ole jostain syystä auenneet vaikka he ovat ihmisinä mitä mahtavimpia persoonia. Eräs heistä, vastikään opettajakoulun pääsykokeesta tippuneena, tuli lopputulokseen että jos ei yhteiskuntaan kykene siististi konformoitumaan niin sitä ei opettajankoulutuksen pääsykokeissa ilmeisesti katsota hyvällä. Liian ennakkoluulottomat idealistit karsitaan miltei armotta koska hehän saattaisivat nousta kapinaan yleistä opetussuunnitelmaa vastaan ja tuoda lasten ilmoille oman ideologian mukaisia arvoja ja kasvatusnäkemyksiään! Juuri nuo ihmiset joilla olisi todellista paloa, ideoita ja kutsumusta opettajan työhön, he näyttävät jäävän monesti ulos.
Ajan henki on kummallinen. Mihinkään ei voi kai enää aidosti luottaa. Ei varsinkaan todellisiin kykyihinsä jos niillä pitäisi itsensä ja perheensä elättää!
Lähetä kommentti