maanantai 25. elokuuta 2008

Turvallisuudesta ja turvattomuudesta

Tänään opin työturvallisuutta.
Monesta asiasta hämmästyin, montaa pelästyin, mutta tärkeintä lienee että ajattelin paljon.

Työturvallisuus luennot, olivat olemukseltaan vähän kuivakoita, mutta asian vakavuus piti keskittymisen kyllä kuosissa. Asiaa oli ja paljon.
Joukossa paljon mitä normaalissa elämässä ei kyllä tulisi välttämättä ajatelleeksikaan.

Tuli paikoin aika huono olo, miten paljon tässäkin maassa kuolee ihmisiä työtapaturmissa, turhaan. En edes uskalla ajatella mitä se mahtaakaan olla muualla euroopan vähemmän vauraissa maissa. Etenkin rakennusala vaikuttaa vaaralliselta, toisaalta tehtaissakin pelataan monissa hyvin vaarallisten kemikaalien ja sähkölaitteiden kanssa.
Tuli hirveän kova turvallisuuden kaipuu, haluan olla turvassa.
Tehdä jotain harmitonta ja vaaratonta työtä, mutta mitä?
Paljastui myös paitsi kuinka vaarallista töissä on, myös kuinka vaarallista onkaan vapaa-aika! Kotona tapahtuvia tapaturmia sattuu paljon, ja toisinaan myös hyvin vakavia.
Miten sitä suojaisi ja tekisi kotinsa turvalliseksi, kaikeltahan ei voi suojautua.
Entä lapset. Äitinä olisin totta kai valmis mihin vain jotta lapsilla olisi kaikki hyivin.

Siispä koti tarkkaan turvallisuus syytinkiin.

Paitsi että opimme tänään turvatoimista, opimme myös velvollisuuksista, oikeuksista ja vastuusta. Tärkeitä asioita nämäkin. Työntekijällä on oikeus vaatia kunnon työvälineet ja työympäristön, joka ei vaaranna hänen tarveyttään ja mahdollisestia aiheuta pysyvää haittaa. Tuli vahvasti mieleen koulut, sekä niiden huonot sisäilmat ja homeongelmat.
Työntekijällä on kuitenkin myös oma vastuunsa noudattaa turvallisuus määräyksiä, (tästä tuli vahvasti mieleen tieliikenne)
Kumpa ihmiset osaisivat nähdä ne elintärkeät syyt erilaisten säädösten ja kieltojen takaa. Nopeusrajoituksetkin ovat se suurin sallittu nopeus kyseisellä tiepätkällä. Miksi siis järjestään kaikki ajavat ylinopeutta sen sakkorajan (+10-15km/h) Sääntöjen noudattamatta jättäminen vaarantaa muita ihmisiä, ja seuraukset voivat olla hirveitä.
Kumpa ihmiset oppisivat välittämään toisistaan, myös niistä tuntemattomista.


Tänään olen tuntenut oloni turvattomaksi ja hyvin pieneksi. Lohdullista on kuitenkin kun ajattelee niitä elämän ihania puolia. Kylvyssä kikattavia lapsia, lämmintä ilta puuroa, kuppia teetä sohvan nurkassa ja sitä kun joku pieni käpertyy kainaloon ja on niin lämmin. Ei aina voi, eikä kannata murehtia,mutta joskus on kuitenkin hyvä. Ehkä on hyvä vähän säikähtää jotta muistaisi kaiken rakkaansa suuren arvon.

Huomenna aamulla säntään taas pääsykokeisiin, jännittää jo nyt. Hyvin asianmukaista.
Olkaa kaikki turvassa ja varovaisia, huomiseen!

4 kommenttia:

Anioni kirjoitti...

Puhut todellakin asiaa, ja tärkeää sellaista. Ainakin rakennustyömailla sattuu niitä fataaleja onnettomuuksia tosi usein (lehtien lööppeihin nekin päätyvät).

Itse muistan omalta ensimmäisen ammatin opiskeluajaltani kerran, kun halusin ihan jostain järkevästä päähänpistosta haistaa suolahappopullon korkkia. Ja se oli tietysti iso virhe; hengityselimissä sattui vielä pitkän ajan päästä. Mutta siitä olisi voinut koitua pahempiakin seurauksia... En tiedä menikö jo ihan asian vierestä, mutta pointti oli se, että ajattelemattomuuttaankin voi aiheuttaa kaikenlaista vakavaa.

Nykyään toivon joka päivä, että lapsella olisi turvallinen koulumatka.

violet kirjoitti...

..ja minä en voi olla ajattelematta joka ikinen päivä miehen automatkoja.

Toivotan onnea pääsykokeeseesi!
Ja kyllä; pienet lämpimät kainalossa ovat ihania. Isotkin.

Rouva Nordman kirjoitti...

Toivotan onnea pääsykokeeseen! Itse koin kauhean säikähdyksen, kun olen viimeisilläni raskaana ja yhtäkkiä vauva ei iikkunutkaan moneen tuntiin! Kaikki oli loppujen lopuksi hyvin. Aikamoinen muistutus ja herätys. Käsittämätöntä, miten paljon tätä pientä jo rakastan...

Liivia kirjoitti...

Valtavasti onnea sinne pääsykokeisiin!

Oma pieni kainaloiseni lähti juuri päiväkodin olympialaisiin, ja kohta lähden itse bussilla kaupunkiin. Toivottavasti kaikki hyvin turvallisesti, siellä ja täällä, ja kaikkialla.
(muutama päivä sitten osuin onnettomuuspaikalle ensimmäisenä, ja jouduin antamaan apua. eka kerta minulle, ja voi kun olisikin viimeinen onnettomuus maailmassa)