lauantai 27. joulukuuta 2008

Tänään oli siivous aamu. Imurin varteen oli tartuttava ja taltutettava joulun aikana ilmestyneet pölypallerot ja villakoirat. Innostuin niin että pyyhin myös pölyt, vaihdoin kaikki peti vaatteet ja jynssäsin keittiötä. Klassisesti mopo oli karata käsistä. Joskus siivouskin voi viedä mukanaan. Kaipa tässä pyjama päivien jälkeen piti hieman heittäytyä toimeliaaksi.




Sain tontuilta erikoisen kaulakorun. Tykkään kovasti. Mutta ihmetyttää miten ihmeessä tuo onkaan koottu & kasattu?! Aikaa on varmasti mennyt muutama tovi. Kivet ovat aika pieneniä ja niitä on paljon.
Tytöt saivat molemmat naamiot ja fuksian punaiset pitkät sormikkaat. En osaa sanoa olenko ihastunut vai kauhistunut noista. (ja muuten itse tuli hankittua) No lapset ilahtuivat ja mikäpä olisi hauskempaa kuin roolileikit! Haaveilen jos saisin joskus kokeiltua itse naamioiden/ naamarien rakentelua. Sellaisia Venetsia karnevaali tyylisiä!

Olin rakastunut jo kauan sitten punaisiin neilikoihin. Pitkästä aikaa ostin viikolla ennen joulua kotiin kimpun. Ja ihme kyllä edelleen kukkivat ikkunalaudalla punaisina ja niin kauniina!
Punaiset neilikat..


* * * * * * * ** * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Vielä vilkaus Tapanin päivän tunnelmista.
Pakkasimme kimpsumme ja suuntasimme tyttöjen kanssa isäni mökille maalle.
Maaseudun idyllin on/ oli jälleen aivan ihana.
Oli hurjan hauskaa ja tunnelmallista. Pääsin 26 pvä vasta todella omaan joulu tunnelmaani. Isällä soi levy soittimessa upean mahtipontisesti mm. Karita Mattilan joulu levy, Tsekkiläistä joulu musiikkia sekä klassista upeaa Saksalaista joulu perinnettä jne. lista on loputon .
Tätä kaivattiin!
Pöytä oli koreana jouluisissa kynttilöissa ja tontuissaan. Isäni on ehdottomasti yksi parhaista kokkailijoista kenen herkkuja minun on ollut ilo päästä maistamaan. Tällä kertaa pikku veljeni oli apu kokkina/tonttuna.

Neiti N ja täti A askartelevat helmistä rannekoruja.
Touhua ja tohinaa riitti.
Maalla on ihanaaa muuttaisin jos voisin.


3 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Ihania joulukuvia. Minulla on muuten samanlainen punainen lintukuvioitu emalimuki kuin tuossa alemmassa kuvassa.

Hyvää uutta vuotta ps!

Hilja kirjoitti...

Hauskan näköiset joulukuvat, vanhan ajan tunnelmaa ja lapsia paljon pöydän ympärillä..

Marja kirjoitti...

Onpa tosiaan jännän näköinen kaulakoru! On siinä ollut tekemistä.

Hyvää uutta vuotta teille!