Nyt syksyllä vietin 2kk Helsingin Kaupungin Teatterin puvustamossa työharjoittelussa.
Lienee sanomattakin selvää että viihdyin hyvin, hurahdin suorastaan! Ihmeellisesti eivät edes kello kuuden aamut ja iltaan venyneet illat vieneet mehuja. Ja nyt voin suoraan tunnustaa että,
olen menettänyt sydämmestäni palan teatterille! tai noh ehkä siis puvustukselle ja kaikelle sille mitä kulisseissa tapahtuukaan...
Ajatus oli että harjoittelu maagisesti selventäisi minulle ammatillista elmäntarkoitustani, ja sitä onko minusta todella tekijäksi ja käsityöläiseksi. Noh aivan näin ei käynyt, ja nyt tuntuu että veto on entistäkin kovempi molempiin suuntiin.
Koulussa puuhaamme nyt jakkujen parissa, mikä on hurmaavaa! olen niin innoissani että näen jopa unia jakuista!?! kummallisinta on etten edes oikeastaan käytä jakkuja?!! Unissani suunnittelen myös kovasti tulevaa opinnäyte työtäni. Aihen on jo jotakuinkin sinne päin ajatuksena mielessä vaan on aivan liian laaja sellaisenaan... tulee siis tuottamaan vielä rutkasti harmaita hiuksia..

Mitä meille noin muuten kuuluu?
Aikalailla samaa kuulostaisi hassulta..
mutta lopulta arki tuntuu taas aika hajanaisen syksyn jälkeen palanneen normaaliin uomaansa..
Tytöt ovat jo niin isoja tyttöjä!
rauha maassa ja kolmen tytön kämpässämme kaiken kaaoksen keskellä kuuntelemme ja odotamme jo joulua..
ei kauaa enää

:-)