lauantai 1. joulukuuta 2007

Kuumetta ja joululahjoja

Minulla on kamalat kuumeet! Nimittäin talo-kuume ja vauva-kuume.

Aivan sietämätöntä,kun näihin kuumeisiin ei ole lääkettä.
Taloja olen hingunnut jo monta vuotta, mutta viime aikoina tilanne on kuulemma pahentunut. Olen kuulemma suorastaan sietämätön jaarittelemaan sitä sun tätä taloista.
Kaikkein pahinta on kuitenkin nähdä kauniita vanhoja taloja lahoammassa yksin tyhjillään ja unohdettuina.
Ihan tässä läheellä on eräs upea vanha 1800-luvun krouvi/ matkakoti. Nykyisin haalistunut ja epäsiisti, ennen komeaa julkisivua on komistanut punainen maali ja pelargoni ikkunoilla.
Miksi ihmiset istuvat kiinteistöjensä päällä, antavat rapistua ja hajota? Suorastaan julmaa!
Hyvä joulupukki, vanha hirsitalo hyvän kokoisella pihalla kiitos, ja piiskaa niille jotka hylkäävät talonsa rapistumaan!



Joulukuun ensimmäinen päivä kääntyy iltaan. Voisin käydä suihkussa ja siirtyä neulomaan teekupposen kanssa. Lapsetkin varmaan väsähtävät pian nukkumaan.
Ostin joulutorin kupeesta antiikki kaupasta mehiläisvaha kynttilöitä. Kaunis väri ja ihana mieto hunajan tuoksu.


Kellot menevät avaimiaan unohtelevalle ystävälle avainnippuun kilisemään.

Ei kommentteja: