Tämän kuva sarjan piti olla lumen innoittama. Sellainen kaunis ja valkoinen. Miksi siitä kuitenkin tuli harmaa?
Ehkä tämä on niitä kevään viimeisiä lumi, harmaata ja hiukan likaista. Kuvasin tietämättäni sitä mitä halusin, tosin eri tavalla kuin olin ajatellut.

Minua viehättävät nuo valkoiset pitsit. Niin kevyttä ja siroa, myös tylli on jostain syystä tällä hetkellä ihanaa. Mitä niistä tekisi? Se selvinnee ajan kanssa. Olen iloinen siitä että nykyisellään minulla on mahdollisuus työ huoneeseen/ varastoon, joka on kodista irrallaan. Täällä kankaat ja materiaalit voivat ketään häiritsemättä odotella hyllyssä inspiraation iskua. Olen huomannut että väkisin en saa hyvää aikaan. On saatava sulatella aikansa mitä mistäkin tulee. Kai se on jokin prosessi.

Pohdintaa käsityön arvotuksesta

Erään harmaan ja sateisen päivän pelastus löytyi kirpputorilta.
Valkoinen käsinneulottu valtaisan pitkä (minulla hame mittaa) palmikko neulepaita 100% villaa Hintaa 10e. Tavallaan ihanaa, sillä yleensä noin hienot paidat ovat jo lankojenkin puolesta niin kalliitta ettei minulla ole niihin varaa. Toisaalta, tunsin syvää syyllisyyttä, kun sain paidan liian halvalla. Miten joku kehtaa!
Neulomisessa on tosi kovasti työtä!
Miksi törmään alituiseen siihen kuinka vähän käsityötä tunnutaan arvostavan?
Ehkä ihmettelen asiaa koska minulle on luonnollista ihastua nimenomaan uniikimpaan ja ehkä karskimpaan työn jälkeen. Teollisessa tuotannossakin on toki puolensa, mutta kuitenkin.

Juuri eilen juttelin aiheesta mieheni kanssa. Hänellä ottaa välillä koville, kun intoilen käsityöharrastuksestani. Kun olen innoissani jostain, pidän jostain, olen suorastaan rakastunut johonkin. Oletan että myös muut ovat aivan yhtä haltioissaan siitä. Sitten onkin tyrmästyttävää huomata, ettei muita todellakaan kiinnosta.
Olin eilen autokoulun 2 vaiheen teoria tunneilla. Sain osakseni ihmetteleviä ilmeitä, kun otin neuleet esiin. Minä puolestani ihmettelin, mihin muut olivat neuleensa jättäneet. Onko muka parempaa paikkaa neuloa kuin rauhallinen luokka huone?! Siis oletus oli että muutkin ovat kuokussa puikkoihin. Niin ja mainittakoon että nyt (vihdoin) minulla on ajokortti ainakin seuraaviksi 40vuodeksi. Ei sillä että niin välittäisin, sillä en yhtään pidä autolla ajamisesta/ autoilusta. Tämä oli kuitenkin sellainen koetin kivi, että olen tosi iloinen ja onnellinen että sain itsestäni irti käydä sen läpi.




Hym, hym. Ylhäällä kuvaa lasten neuleesta, jonka aion tällä kertaa tehdä loppuun. Olen jo purkanut saman mallin kahdesta eri langasta kolmeen kertaan. Tällä kertaa näyttää kuitenkin lupaavalta.
Tyttöjeni mekot. Tuhkimo ja kesäheinä. Pahoittelen ryppyisyyttä. Ovat juuri pesusta tulleet ja odottelevat silitystä.