Vaaleanpunainen, on väri jota rakastan ja vihaan molemmin puolin.
Minut täysin yllättäen kamera kuvasi tänään näin paljon vaaleanpunaista, ihmeellistä.
Tämä vaaleanpunainen päivä toi tullessaan hieman itsetutkiskelua.
En ole onneton mutten kyllä sitä vaaleanpunaista sokerihattaraakaan.
Minua on sanottu negatiiviseksi jopa synkäksi. En täysin allekirjota.
On myöskin sanottua etten osaa olla onnellinen. Senkin kieltäydyn allekirjoittamasta.
Minullahan on ihanat lapset, ONNEA, minulla on terveys ( vähän flunssaa,mutta kuitenkin perus hyvä )ONNEA, minulla on koti ONNEA, minulla on perhe ONNEA minulla on ihania ystäviä ONNEA olen tustunut moniin mielenkiintoisiin ja yllättäviin erikoisiin ihmisiin ONNEA, olen löytänyt koulun ONNEA, minulla on ihanat harrastukset ONNEA ja mahdollisuus käydä niissä.
Eikä tässä ole kuin murto osa kaikesta.
Näettehän en ole kovin negatiivinen, onhan minulla näin paljon onnea.
Kaikilla sitä ei ole paljoa, ja se pistää aina vähän vakavaksi.
Yritänkin tästä edespäin päivitäin ainakin kerran muistaa miten onnellinen olen. Ei ole helppoa aina, mutta yrittää sopii.
Nyt kun heittäydyin tunteelliseksi niin vaikkei ole
ystävänpäivä. (mutta ei sen niin väliä.)
Kauniit ihanat ystäväni, kiitos! Inspiroitatte ja innostatte ja väritätte kaikki omalta osaltanne elämääni paljon.
Halaukset!
Lopuksi vielä käsialasta ja kauppalistoista.Kaupanlattian raosta löysin jonkun vanhan kauppalistan, en voinnut vastustaa kiusausta ja otin sen talteen.
Eikö ole jännittävä! Luultavasti hieman vanhemman ihmisen kauppalista (noin käsialanperusteella)
Alla minun kauppalistani tälle päivälle, joukosta unohtuivat omenat ja pähkinät.
Koulussa sain muuten aina kovasti sanomista epäselvästä käsialastani (joka muuten muistuttaa etäisesti isäni käsialaa, äidillä on siisti käsiala)
Ja joskus kun innoissani tai kiireissäni kirjoitan en itsekkään aina saa selvää, mutta ehkä tuo kuvastaa minua.
Käsialaansahan ei pitkäksi aikaa voi kovinkaan hyvin naamioida, pian se oma ominainen kirjoitustyyli tulee kuitenkin esiin.
9 kommenttia:
Mulla on kanssa sellainen rakastan tai sitten vihaan -suhde vaaleanpunaiseen. Nytkin on kyllä vaaleanpunaista päällä. Se on mulle ehkä sellainen väri, jota puen päälle kotona ollessa. Pehmeä.
Minulla on samantyyppinen käsiala kuin sinulla. Sellainen sotkuiseen taipuva. Tykkään kyllä siitä. Joskus yritin kamalasti kirjoittaa tosi siististi ja ihanasti, mutta ei siitä tullut mitään. Varmaan enemmän minua sellaisen harakanvarpaat.
Mukavat ja mietityttävät aiheet sinulla tänään. Muutenkin tykkään eläväisestä tyylistäsi kirjoittaa. Siinä on sellaista omanlaistaan räiskähtelyä, mitä kuvittelen sinussa muutenkin olevan.
Samat tuntemukset vaaleanpunaisesta. Mutta päälleni en sitä helposti laita, ei jotenkin sovi minulle.
Jännää miten käsialatkin voivat "periytyä". Minulla on hyvin samanlainen käsiala kuin äidilläni, varsinkin jotkut tietyt kirjaimet ovat kuin identtisiä. Mistäköhän sekin johtuu?
Kauppalapuista tuli mieleen; yleensä niitä näkee joka paikassa. Kauppojen lattioilla, ostoskärryihin unohtuneena ja kaduilla.
Sitten ajattelin että haluan kerätä niitä ja käyttää yhden maalauksen tekoon.
Sen jälkeen en ole nähnyt lapun lappua.
Vaaleanpunaista löytyy kyllä kodistamme parista paikkaa ja massoittain tyttöjen vaatekaapista, mutta itselleni ei vaaleanpunainen sovi yhtään, pitäisi kait olla reilusti tummempi tai vaaleampi.
Minusta on harmi, että enää koulussa ei opeteta kaunokirjoitusta, jossa oli nuo kaikki mahdolliset kiekurat, vaan jotain tekstauksen ja kaunon välimuotoa.
Ihana blogi täällä! :)
Ollaankin muuten samasta kaupungista :>
Mullakin on ollut "taiteellisia" kauppalistasuunnitelmia kuten Violetilla.
Kauppalistoja teen joka päivä, ja niitä löytyy taatusti jokaisesta taskusta ja laukusta, jos alan kaivamaan.
Tuo hippimekkosi! RAKASTAN noita. Ikävä kyllä ei ole enää vuosiin osunut eteen. Paitsi uustuotantoa, mutta eihän se ole sama.
Tämän tytön lempiväri! Aina kaunis.
Minuakin sanotaan negatiiviseksi ja pessimistiseksi. Mies mainitsee asian toistuvasti. En voi ymmärtää. Totta on, että ajattelen ja luettelen asioista aina ne huonot puolet ensin. Mutta entä, jos se onkin sitä, että pystyn sen jälkeen keskittymään niihin hyviin puoliin ja painamaan ne mieleen? Ehkä olemme erilaisia: mies muistaa ensin esillä olevat asiat, minä jälkimmäiset. Ja niin miehen mielestä olen negatiivinen, omasta mielestäni positiivinen. Tämä ristiriita repii meitä joskus erilleen.
Minut yleensä koetaan iloisena, eloisana tai jopa tasapainoisena (Piti paikkansa tai ei, niin nämä ovat ne yleiset isoinpapuanalyysit kun joku tapaa minut livenä. Ei hassumpaa!).
Oli kuitenkin yksi tyyppi, jonka mielestä olin pääasiassa oikea neiti negaatio. Muistan jopa kerran iloissani asuneeni huoneeseen, kun tämä kaveri ensitöikseen kehotti minua olemaan vähän vähemmän surkea.
Hän oli siis aivan väärässä. Älä usko kaikkia.
Ja siis, olen kyllä välillä kielteinen ja surkea jne, mutta en niinkuin hän halusi.
Vaaleanpunainen. Niin. Olen vasta viime vuosina oppinut näkemään kivana. Täynnä merkityksiä se väri.
Lähetä kommentti