kuva Ateljee Malmberg

Eilen olin ystävälleni hääpukumallina.
Mitä tässä osaa sanoa. Paitsi että oli ihanaa.
Taidankin itseasiassa olla narsistisempi persoona kuin koskaan olen osannut arvatakkaan.

Mutta rehellisesti kukapa nainen osaisi vastustaa upeta pukuja, silkkia ja satiinia.
Jännitystä ja pientä hulluttelua. Puuteria, poskipunaa ja upeita kenkiä.

Ihastuin muuten ihan siihen miten minulla oli kuvissa hiukset. Vastaisuudessa minut saatetaankin nähdä tukka oikein tupeerattuna tuolla kaupungilla.

Tuhannet kiitokset, Mervi!
Hänen sivuilleen löytää tästä Ateljee Malmberg!
Eilisen hääpuku kuvat tulevat kokonaisuudessaan sivuille piakkoin.

sinne tänne siivousta

Tänään olen siivonnut. Kuin apinanraivolla. Sinne tänne, joka paikkaan.
Pakko oli aloittaa, kun ei kotona kertakaikkiaan kestä olla jos on sotkuista.
En minä ainakaan. Tavara sotku on sinänsä ärsyttävää ,mutta lika sitä en siedä.
Imuroi, raahasin kolme laatikollista tavaraa vintille, toin yhden takasin. Vein lasten leluhellan ullakolle samoin kirjotustuolin. Tässä huushollissa ei kyllä siivoa kukaan muu kuin minä, ja välillä se hatuttaa. Muut sotkee ja minä saan siivota. Nytkin pitäisi teoriassa pestä lattiat , mutta koska apinanraivoni lauhtui jo säästän sen huomiseksi.

Olen tehnyt surutyötä verhoilu linjan lopettamisesta. Omalla tavallani.
Minä nimittän ostin sohvan.
Näette kaunokaiseni kuvissa. Eikös olekkin ihana! Oli edullinen, koska osa jousista on huonoja. Tähän siis tarvittaisiin hyvää verhoilijaa"!
Ajattelin että tuosta tulee sitten joskus minun opinnäytetyöni.

Äitini vannoo c. vitamiinin flunssaa karkoittavaan voimaan. Minä ajattelin kokeilla väri terapiaa. Oikein keltaista ja piristävää. Ehkä vielä tarvitaan mukaan joitain oranssia. Ikäänkuin tehostamaan vaikutusta.

Olen täynnä flunssaa.
Ääni on kuin miehellä kaikista huiveista ja kuumista tee kupposista huolimatta.
Plääh....
Nenä vuotaa.
Se on syksyä kuulkaas, ensimmäinen flunssa.

Tänne olen menossa huomenna...




(vain kuvia kotitalomme sisäpihan ladon seinästä, osa aika luoviakin ratkaisuja, kaunis harmaa)


Kävin tänään kertomassa verhoilun opettajalleni loikkaamisestani. Hän otti sen tosi hyvin ja toivotti onnea jatkoon. Saan kuulemma tulla takaisinkin jos en ompelu hommista tykkääkään. Tulin tosi siitä tosi hyvälle mielelle.Ajattelin ettei minulla olisi tuonne kouluun enää ikinä mitään menemistä.
Olen ihan iloinen ja odotan innolla huomista. Vaikkakin lähteminen ja hyvästely oli ihan niin vaikeaa kun olin ajatellutkin. Itkiä pillitin ja vieläkin on aika haikea olo. Tykkäsin kyllä siitäkin koulusta, sehän se tästä niin vaikean tekeekin.
( Ompelin eilen illalla opelleni nuppineultatyynyn, ihan muuten vain. Suklaa oli luokkakavereille.)


Muisteloita lyhyestä verhoilijan urastani. Neulatyyny, ja vielä täyttämätön sohva tyyny.

Arvatkaas...
Pääsin sisään!
tuonne kouluun --->

Artesaani, yksilöllinen pukeutuminen/ Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, pk/yo.

Jänskättää kovasti, vähän jo meinaa pupu pompata pöksyyn. Mitenhän minä siellä pärjään.? Keljuuttaa mennä kertomaan huomenna verhoilun opettajalleni loikaamisestakin. Poden syyllisyyttä siitä, että tuotan pettymyksen ja harmia. Mutta kuitenkin, tänään tunsin olleen kotona, siellä missä oli tarkoituskin.

Turvallisuudesta ja turvattomuudesta

Tänään opin työturvallisuutta.
Monesta asiasta hämmästyin, montaa pelästyin, mutta tärkeintä lienee että ajattelin paljon.

Työturvallisuus luennot, olivat olemukseltaan vähän kuivakoita, mutta asian vakavuus piti keskittymisen kyllä kuosissa. Asiaa oli ja paljon.
Joukossa paljon mitä normaalissa elämässä ei kyllä tulisi välttämättä ajatelleeksikaan.

Tuli paikoin aika huono olo, miten paljon tässäkin maassa kuolee ihmisiä työtapaturmissa, turhaan. En edes uskalla ajatella mitä se mahtaakaan olla muualla euroopan vähemmän vauraissa maissa. Etenkin rakennusala vaikuttaa vaaralliselta, toisaalta tehtaissakin pelataan monissa hyvin vaarallisten kemikaalien ja sähkölaitteiden kanssa.
Tuli hirveän kova turvallisuuden kaipuu, haluan olla turvassa.
Tehdä jotain harmitonta ja vaaratonta työtä, mutta mitä?
Paljastui myös paitsi kuinka vaarallista töissä on, myös kuinka vaarallista onkaan vapaa-aika! Kotona tapahtuvia tapaturmia sattuu paljon, ja toisinaan myös hyvin vakavia.
Miten sitä suojaisi ja tekisi kotinsa turvalliseksi, kaikeltahan ei voi suojautua.
Entä lapset. Äitinä olisin totta kai valmis mihin vain jotta lapsilla olisi kaikki hyivin.

Siispä koti tarkkaan turvallisuus syytinkiin.

Paitsi että opimme tänään turvatoimista, opimme myös velvollisuuksista, oikeuksista ja vastuusta. Tärkeitä asioita nämäkin. Työntekijällä on oikeus vaatia kunnon työvälineet ja työympäristön, joka ei vaaranna hänen tarveyttään ja mahdollisestia aiheuta pysyvää haittaa. Tuli vahvasti mieleen koulut, sekä niiden huonot sisäilmat ja homeongelmat.
Työntekijällä on kuitenkin myös oma vastuunsa noudattaa turvallisuus määräyksiä, (tästä tuli vahvasti mieleen tieliikenne)
Kumpa ihmiset osaisivat nähdä ne elintärkeät syyt erilaisten säädösten ja kieltojen takaa. Nopeusrajoituksetkin ovat se suurin sallittu nopeus kyseisellä tiepätkällä. Miksi siis järjestään kaikki ajavat ylinopeutta sen sakkorajan (+10-15km/h) Sääntöjen noudattamatta jättäminen vaarantaa muita ihmisiä, ja seuraukset voivat olla hirveitä.
Kumpa ihmiset oppisivat välittämään toisistaan, myös niistä tuntemattomista.


Tänään olen tuntenut oloni turvattomaksi ja hyvin pieneksi. Lohdullista on kuitenkin kun ajattelee niitä elämän ihania puolia. Kylvyssä kikattavia lapsia, lämmintä ilta puuroa, kuppia teetä sohvan nurkassa ja sitä kun joku pieni käpertyy kainaloon ja on niin lämmin. Ei aina voi, eikä kannata murehtia,mutta joskus on kuitenkin hyvä. Ehkä on hyvä vähän säikähtää jotta muistaisi kaiken rakkaansa suuren arvon.

Huomenna aamulla säntään taas pääsykokeisiin, jännittää jo nyt. Hyvin asianmukaista.
Olkaa kaikki turvassa ja varovaisia, huomiseen!

Kävimme lasten kanssa kirjastossa. En ole aiemmin kotikaupunkimme kirjastosta pitänyt. Minusta asiakaspalvelu on ollut kerrassaan hirvittävää ja maksut huimia. Nyttemmin olemme käyneet lasten kannsa, ja täytyy sanoa että mieli on minulla muuttunut. Me tykätäänkin tyttöjen kanssa hirmuisesti tästä kirjastosta. Yleensä aina kohdellaan ystävällisesti ja iloisesti kun on lapsia mukana, mistähän sekin johtuu. Itse ei varmaan enää ole yhtään tarpeeksi söpö ja suloinen, ei heltiä enää symppispisteitä. Maksujakaan ei meille ole enää tullut, kun olen alkanut tarkaksi ja käymme kirjastossa paljon säännöllisemmin, siis useammin.
Huomatkaahan kuka oli löytänyt tiensä verhoilukirjallisuuden pariin. Iso pino tuli lainattua, muutamaa jo haaveilin omaksi asti.

Ylempi kuva on kotikatumme varrella sijaitsevan kukkakaupan ikkunasta. Rrrrakastamme kukkia, ja kauniita näyteikkunoita. Aika mainio tuo sammakko vai mitä?! Olen monesti harkinnut kysäistä hintaa, tuosta saisi nimittäin aika hienon kulhon esim. vaikka kekseille, tai sormuksille, marmorikuulille tma.



Lapset lähtivät mummolaan ja minä tyttö reissasin ystäväni ateljeelle.
Pitkästä aikaa oli ihana nähdä! Totaalisena puku ja vaate friikkinä ystäväni ompelu ateljee on kuin vaatetaivas...
Tästä löydätte hänen sivuilleen
Tuliaisiksi vein torilta Papan silkkikukkia, jotka muuten todella kestävät maljakossa sen kaksi kokonaista viikkoa! Ei ollut mainostus turhaa, kivoja kukkia.
Tykkäsin niin tuosta paperi kääreestä, jotenkin ihanan nostalgista.
Olisi hauska nähdä kaupingilla muitakin tuollaisia kukkakimppuja kantelemassa.
Vinkkinä miehille, kipaiskaapa joku kerta torin kautta hakemassa mielityllenne kukkasia.


Asiasta jälleen aivan toiseen.
Olen viimeaikoina (taas) polttanut rahaa eli vinguttanut korttiani. Mutta minkäs teet, nämä kaikki ovat tuiki tarpeeseen hakittuja, ja jokaista ostosta on harkittu vähintään kaksi minuuttia ellei enemmänkin.

Ja olen kerrassaan ihastunut nohin kenkiin, ja takkiini!
Tämä on nyt sitten varmaan sitä materiaalista rakkautta.
Tykkään tavaroista, ja häpeän sitä vain hiukan.
Ja huomautettakoon, että kuitenkin kaikeasta tavararakkaudestani huolimatta elämässä pyrin pitämään ylinnä niitä kaikkein tärkeimpiä arvoja, lapset, perhe, rakkaus, toisten huomioiminen, rehtiys ja reippaus ja niin edelleen...

Pdätelkää hengitystänne, sillä hän aikoo shoppailla huomenna vielä lisää. Löysin nimittäin viimein kiva/kelvollisen ehkä jopa kauniin kirjoituspöydän 20e sekä sille kaveriksi tuolin. Ja tämä ostos tulee todella olemaan tarpeen. Polveni, nilkkani ja hermoni eivät takuulla enää kestä lattialla ompelua ja kyhjöttämistä.

sadepäivänä eräänä

Tänä kesänä, en juurikaan nähnyt leppäkerttuja.
Joinain kesinä kaikki ruusut ovat suorastaan täynnä niitä.
Mutta suurin itkun aiheuttaja on ollut jo kolmatta kesää jatkuva perhoskato.
Missä ovat kaikki kauniit päiväperhot.
Voin laskea yhden käden sormilla montako liihottelijaa olen nähnyt...


Arvatkaa kuka?
Minähän se.
Tämä on yksi suosikki vauvakuvistani.
Tykkään myös kuvasta jossa nauramme äitini kanssa ruotsinlaivan kannella otetussa näppäyksessä. Äiti on niin kaunis ja minä pieni ja kiharatukkainen.

Vanhoissa kuvissa on jotain erityistä tuntumaa. Onko silloin kuvattu eritavalla, esimerkiksi rajattu kuvia erilailla? Vai onko kaikki vain kuvaustekniikan uudistuksen tuomaa muutosta?
Olen halunnut kuvata paljon meidän arkea tyttöjen kanssa, jotta heillekkin jäisi lapsuudesta myös iso läjä kuvamateriaalia.
Onhan se ihanaa sade päivän rattoa, selata vanhoja kuvia uudestaan ja uudestaan.
Minusta on sydämmetöntä kun kirpputoreilla myydään vanhoja valokuvia ja kortteja/jopa henkilökohtaisia kirjeitä . Eivätkö omaiset välitä vanhustensa menneisyydestä?

Olen ajatellut aloittaa jälleen päiväkirjan kirjoittamisen.
Ostaisin sellaisen mustakansisen ja ison kirjan johon kirjoittaa ajatuksiani ja tuntemuksiani, ehkä piirrelläkin jotain.
Muistikirjoja minulla onkin. Mutta se ei aivan ole sama asia. Sillä niihin tulee enemmän arkista askaretta ja muistettavaa. Päiväkirjat ovat jotain henkiläkohtaisempaa ja herkempää sisältävää.
Ehkä minulle tuli tarve tulla muistetuksi, sitten kun minua ei enää ole.
Hieman puistattava ajatus, toisaalta ehkä lohdullinen. Haluaisin lapsillani olevan jotain, oikein oikein minua.

Linssilude

Vilijonkka, Liivia, ja Violet edellä. Minä mukana myös. Ideana oli pitää oma fashion shoot, toimia kuvaajana ja mallina.
Mikähän linssilude minussakin heräsi, heti vain kun aikaa löytyi kameralla leikkimään, pukimista puhumattakaan.
'Lude sehän minä!
Tässä mitä minä sain aikaan, noin 12 kuvassa.
Kuva 1. kesäkimononi, joka ei ole päällä ollutkaan valehtelematta ainakaan 3vuoteen, oli siis jo aikakin vetästä japanin kolttupäälle.
Omakuva 2. Kuvaan livahti joku nakupelle, kaikista varotoimista huolimatta.
Kuva 3. En suinkaan ole hyppäämässä, vaan kunnon naapurin tavoin yritän vakoilla viereiosen talon ikkunoista sisään.

Aiemmin en ole kokenut violettia väriä omakseni. Nyt olen havahtunut huomaamaan kuinka pidänkin siitä kovin paljon.
Tekeillä pitsineule villatakki itselle, siis minulle.
Himoitsin aloittaa pappatakkia, mutta kun muillakin on se puikoilla. Tuli kapina ja mielihalu kokeilla jotain oikein naisellista. Toivon että tuosta tulisi hyvä. Lanka on Perusta, tai oikeammin lankakaupasta, mutta kehrätty Perussa, 100% villaa.

Tänään oli hyvin pilvinen, sateinen ja harmaa päivä.
Päättelin että on aivan sama kuvaisinko mustavalkoisena tai värillisenä tulos olisi joka tapauksessa harmaa.

Olimme aamupäivällä Jazz-torilla kuuntelemassa varusmiessoittokunnan konserttia.Lapsille tämä oli ensimmäinen konsertti tapahtuma.He eivät oikein ilahtuneet korvatulpista,mutta muuten jaksoivat ihan siedettävästi. Minusta meillä oli ihan kivaa.
Kyseessä ei siis ollut kovinkaan perinteinen sotilasmusiikki tapahtuma, sillä musiikki raikasi värivalojen loisteessa ihanan jammaavalla swing tyylillä. Osa kuulijoista ilahtui tästä iloisesti osa (iäkkäämmät) olivat selvästi karvaasti pettyneitä ja hämmentyneitä. Kuuluin ilahtuneeseen osaan. En juurikaan tykkää siitä perinteisestä sotilasmusiikista. Olen pasifisti.

'Ylimmässä kuvassa minun ja neiti A poseeraus näyte. Ihana lapsi, eikö!? Olin juuri päässyt sanomasta, että nyt hymyillään sitten oikein nätisti ja mitä tekee hän. Tosin on tunnustettava että olin lapsena aika samantapainen, tykkäsin mm. juuri tuon samaisen naaman vääntelystä.
Alla kuvassa neiti N ja uusi polkkakarkki mekko. Rakas löytö kirpputorila,lyhyt hihainen mekko jossa raidat kuin polkkakarkissa, sopii N:lle kuin nappiin.

Ai juu, minulla on uudet saappaat.
Ostos jota olen hieman jo ehtinyt katua, vaikka tykkäänkin noista ihan mahdottomasti.
Harkitsin jopa sovittelin useaa siroa ja naisellista, korollista saapasmallia. Kuitenkin tunsin että olen enemmän ratsastussaapas mallin rakastaja, sopii ja tuntuu niin paljon enemmän omalta.
Lupasin itselleni että käytän saappaani puhki, niin tulee rahalle kunnolla vastinetta.

Iltapäivällä lähdimme kotieläinpihalle. Tykkäämme kaikki kovasti kyseisestä paikasta.
Neiti N saikin tänään uuden ystävän.
Mitkä kaverukset.

Hieman luonnosta voi jo löytää syksyn värejä.
Näitä värejä voisin kantaa kotiin vaikka ämpäri kaupalla.
Olen syntynyt syksyllä, ja olen aina kokenut vahvan siteen tähän vuoden aikaan.

Syksy sopii minulle.
Ehkä jopa kuvastaa minua.

Meiltä löytyy ovesta ruusunmarja riipus. Sellainen tosi yksinkertainen ja helppo lasten toteutettava.
Huomenna ajattelimme tyttöjen kanssa keräillä lisää syksyn värejä ja kehitellä jotain jännittävää.
Viikonloppuna puolestaan olisi tarkoitus mennä Ukkelin mökille marjatalkoisiin. Tarkoittaen siis marjojen poimintaa, mehun keittoa & pullotusta sekä tietysti hilloja.
Tosin tuntuu että tämä viikko on ollut aivan liian kiireinen ja stressaava. Olen väsynyt, enemmänkin henkisesti kuin fyysisesti, ja kaipaisin rauhoittumista ja aikaa olla rennosti. Aika näyttänee toteutuvatko ne haaveet. Vapaa aika houkuttaa niin helposti touhuamaan ja kimpoilemaan paikasta toiseen entistä kovemmalla vauhdilla, kun kerran olisi aikaakin.

Tuntumaa

Koulu on ollut osoittautunut hyvin erilaiseksi kuin odotin.
Vielä edelleen kahden koulupäivän jälkeenkin luulen potevani kulttuurishokkia.
Muutenkin olen kärsinyt pahasta jänistämisen tarpeesta. Enkä nyt tarkoita pupujen metsästystä.
Mietityttää miltä tuo verhoilu alkaa tuntua, hyvältä pahalta vai vain siedettävältä?
Entä opinko ikinä edes kelvolliseksi siinä hommassa?
Olisiko jokin muu kuitenkin ollut enemmän minun juttuni?
Vielä ehtisi ryhtyä vihreäpeukaloksi tms.
Ja mitä tämä ihme jänishousuilu oikein on!
Minunhan kuuluisi olla tosi onnellinen ja iloinen?
Murr...

Olen muuten salaisesti jo suunnitellut että jos joskus opinnäyte työhön asti pääsen niin siinä rikotaan sitten rajoja ja ollaan toooosi taiteellisia. Luvassa ei siis mitään askon ja iskun peruspenseitä sinisiä sohvanpäällysiä. Vaan jotain tosi mieltä ylevöittävää (heko heko)Nämä siis vain suunnitelmia.

Menin kouluun ja lapset päivähoitoon.

Onneksi tytöt ovat viihtyneet hoitopaikassaan hyvin.
Ei itkuja eikä tappeluita.
Äidin onnea lisää se kun lapset ovat syöneet hyvin, ottaneet vielä lisää ruokaa, ja nukkuneet jopa tunnin päiväunet!
Kotimatkalla hoidosta näimme tuon kauniin vaaleanpunaisen kukkameren ja somasti räjähtäneen talon.

Äitini piipahti tänään piristämässä meitä ja toi kaksi iso ja tuoksuvaa hortensian oksaa. Ne kukoistavat nyt keittiössämme, aamusta tulee varmasti parmpi kun ympärillä on vähän jotain nättiäkin (hyväksi silloin kun itse näyttää aivan räjähtäneeltä!)
Huomenna 8.15 aloitamme neulatyynyjen valmistuksen, liimataan, leikataan ja laitetaan meriheinää täytteeksi.

Hei,
Nyt tapahtuu taas, paljon!
Saa nimittäin onnitella olen saanut (vihdoin) opiskelupaikan!
Yllätys tekijä on se, ettei minusta tulekkaan puutarhuria.
Niin se elämä on yllätyksiä täynnä.
Minustapa tuleekin verhoilija.

Syksy ja minä

Kuppi kuumaa olkaa hyvä!

Reetta Joutomaa-Siltanen Kahvia ja kukkia, kortti

Syksyn voi jo tuntea ilmassa vileytenä ja omana tuoksunaan.
Kai se on jo aikakin, syksy siis?
Iltojen viiletessä tuntee jo tarvitsevansa lämmintä villaa ylle. Minulla on kuitenkin edelleen eräskin kesäneule puikoilla! Huokaus sentään.
Positiivista on että nyt on mitä mainioin hetki ostella kesälankoja alesta! Mitä niistä sitten tekisi? Noh näille bambuille on jo suunnitelma. Minusta tämä väri erityisesti on hurmaava, ja vaikeasti löydettävissä. Olen siis tyytyväinen löydöstä.
Silti toivon kesäneuleen jo äkkiä valmiiksi jotta pääsisin villalanka juttujen pariin. Yksikin paita olisi jo kainalossa, mutta päätin että purkuun menee. Pipoja, kaulureita ja lapsille villatakit olisi hyvä saada jossain vaiheessa aikaan. Mielellään ennen ensi kesää. Jospa jostain saisi lisää käsiä nitkuttamaan noita puikkoja?



Ostin taas(?!) Novitan syksyn lehden. Olen niin monesti jo vannonut etten siihen enää lankaan mene. Anteeksi vain kaikki Novitan ystävät, mutta minulta ei respectiä heille heru. Tälläkin kertaa mentiin aika kopio meiningillä, tosin ei se rikos ole ottaa vaikutteita,mutta silti. En voinut kuitenkaan vastustaa sillä lehdestä bongasin pappavillatakin!
Minulla on vastaavat 2kpl ja ne ovat niin rakkaat. Mutta tykkäänkö jos tästä nyt tuleekin uusi muotivillitys? Onhan se aika itsekästä omia jokin juttu vain itselleen, mutta kun! Noh, positiivista on että tästä saa kelpo ohjeen, jolla voin sitten itsekkin neuloa sen muodikkaan pappatakin. Toivon vain ettei niitä ala ihan joka jannun päällä kävellä vastaan.
Itsekäs, tiedän.


Vähän on jo ilta viileä, mutta kieltäydyn pistämästä sukkaa jalkaan. Pitkiin farkkuihin oli kuitenkin jo pakko taipua, kun koipia palelsi niin. Ihanaista on että viimen olen onnistunut löytämään itselleni mieleisiä farkkuja. Ja jopa kaksin kappalein. Toiset merkiltään Pissikset (mutta malliltaan ihanat!) toiset Perus perus farkut.
Jos oikein farkuista innostuisin menisin oikein farkkukauppaan ja ostaisin jotain oikein jännittävää farkkua. Voiko farkkuja käydä katsomassa, ilman että ostaa. En uskalla edes kokeilla moista. Näillä kaksillakin pärjää.

Kävin elokuvissa.
Koska halusin nähdä tämän.
Voin suositella jos tykkää Abban musiikista, muuten voi mennä koettelemukseksi.
Olen omalta kohdaltani aivan vakuuttunut että menen elokuviin uudestaan katsomaan tuon pätkän. Ehkä kerran ehkä jopa kahdesti.
Tulin nimittäin valtavan onnelliseksi ja iloiseksi, vaikka tietysti itkinkin vuolaasti läpi leffan.
En itke aivan kaikissa elokuvissa, mutta olen niin heikkona herkiin kohtauksiin, ja rakkaus se elämän suola, voih, ei kyyneliään voi loputtomiin pidätellä tahi säätellä.
Olen muutenkin aika moinen pillittäjä. Joskus tippa tulee linsiin ihan vain jostain pienestä, ilosta tai surusta.